
Tulevaisuudessa palloillaan mikromuovittomilla tekonurmilla
Tunnetko EU:n mikromuoviasetuksen vaikutukset tekonurmikentille? Tiedätkö korvaavien materiaalien ominaisuuksista? Ei tarvitsekaan tuntea tai tietää, sillä meiltä löytyy asiantuntijoita myös liikuntapaikkojen ja tekonurmien rakennuttamiseen. Weladon projektipäälliköt, valvojat ja turvallisuuskoordinaattorit ovat mukana rakennuttamassa ja saneeraamassa muun muassa liikuntapuistoja, urheilukenttiä sekä koulujen piha-alueita.

Vanhemmuus ykkösenä
“Olimme sopineet vanhempainvapaasta esihenkilöni kanssa jo työhaastattelussa. Ymmärrystä löytyi, ja asiat järjestyivät jouhevasti. Vaimon raskausaikana hyödynsin joustavaa työaikaa, jotta pääsin mukaan muutamille neuvolakäynneille. Siinä pysyy isäkin paremmin kärryillä, kun asioita käydään neuvolassa yhdessä läpi”, Jukka Leskinen muistelee Welado-uransa alkuaikoja.

Welado alustana perhe-elämälle
"Saan pojaltani usein halauksen, kun hän saapuu koulusta kotiin. Monesti halaus tapahtuu ruudun ulkopuolella, joskus kesken Teams-palaverin. Ja se on tosi ookoo. Weladolaiset tekevät paljon töitä kotona, ja siellä asuu myös meidän perheet. Lapset ja kumppanit saavat vilahdella palavereissa, ja heidän äänensäkin kuulua. Joskus kesken palaverin on vain pakko komentaa koiraa. Se on elämää, se on työelämää."

Niko Klasila Väylävirastoon
Weladon projektipäällikkö Niko Klasila siirtyy Väylävirastoon Pohjois-Suomen radan kunnossapidon aluepäälliköksi toukokuussa 2023.

Artisan Mira Saarentaus
Mira tiesi olevansa omalla alallaan vietettyään viisi vuotta tilaajan edustajana eli Espoon hankepäällikkönä Raide-Jokerin allianssissa. Tulevaisuus kaupunkiratojen parissa oli sillä sinetöity! Nyt hän työskentelee Raide-Jokerissa Weladon lipun alla, sillä kokenut kaupunkiradan rakennuttaja on Suomessa harvinainen laji.

Testaa osaamisesi!
Weladon Ratawisa ja Tiewisa ovat käytössäsi, kun haluat testata oman asiantuntemuksesi rata- tai tieasioissa.

Welado ja MB Rahastot ne yhteen sopii – lupaamme kasvua, pehmeitä arvoja ja vaikuttavuutta rakennetun ympäristön asiantuntija-aloilla jatkossa yhdessä
MB Rahastot ostaa enemmistöosuuden Weladosta. Samalla varmistamme, että omistavien weladolaisten määrää saadaan kasvatettua.

Vahvistamme energiatiimiä tuulivoimaosaamisella – asiakkailla käytettävissä entistä laaja-alaisemmat uusiutuvan energiasektorin palvelut
Uusiutuvan energiantuotannon sektorilla hankekehitys ja rakentaminen käyvät kuumina eikä horisontissa näy jäähtymisen merkkejä. Osaajista on kysyntää. Jatkossa voimme tarjota tuulivoimasektorin palveluita entistä laaja-alaisemmin tuulivoimapuiston elinkaaren kaikkiin vaiheisiin, sillä energiatiimimme on vahvistunut kokeneilla tuulivoimaosaajilla.

Artisan Anne Kääriä
"Iso kiinteistöpuolen tiimi tarjoaa asiakkaalle laajaa asiantuntemusta ja turvaa. Se luo asiantuntijallekin tukevan selkänojan asiakastyöhön, kun voi hyödyntää yrityksen monipuolisia osaajia. Weladolaisuus näkyy kaikessa tekemisessämme ja uskon, että se luo asiakkaille lisäarvoa."

Weladolainen Tommi Koskenkorva Pudasjärven vuokratalojen toimitusjohtajaksi
Weladon Pohjois-Suomen kiinteistöyksikköä syyskuusta 2020 lähtien luotsannut Tommi Koskenkorva siirtyy toimitusjohtajaksi Pudasjärven Vuokrataloille.

Welado-STHK Masters
Haluamme koota rakennusalan viisaimmat ja kokeneimmat asiantuntijat Welado-STHK Masters -yhteisöön.

20 000 tyytyväistä työntekijää: asiakaslähtöiset toimitilaratkaisut johtavat parhaaseen asiakaskokemukseen
Welado on pitkänlinjan asiakaslähtöisten toimitilaratkaisujen rakennuttaja. Asiantuntijamme mahdollistavat asiakkaillemme, että he pystyvät tarjoamaan hyvät toimisto-olosuhteet tuhansien työnteolle.

Näin varmistamme onnistuneen tuulivoimahankkeen
Onnistuminen tuulivoimarakentamisen hankkeessa on monen asian summa. Järjestelmällinenn dokumentaatio on Niinimäen tuulivoimapuiston yksi onnistumisen kulmakivi. Jututimme OX2 rakennuttamisen projektipäällikköä Ville Häkkistä ja asiantuntijoitamme Weladolla. Lue artikkeli tästä.

OX2: Järjestelmällinen asioiden ja laadun dokumentointi on avain tuulivoimahankkeen onnistumiseen
Selkeä dokumentaatio ohjaa hankkeen etenemistä. Jututimme hankkeesta OX2:n rakentamisen päällikköä Ville Häkkistä ja rakennuttajakonsulttina hankkeessa työskentelevää Janne Paasoa, joka toimii Weladolla energialiiketoiminnan johtajana.

Tuulivoimarakentaminen siirtyy maalta merelle - rakennuttaminen vaatii erikoisosaamista
Rakennuttajakonsultti roolissaan varmistaa, että hankkeen vaatimukset ja tavoitteet on määritelty tarkasti ja kattavasti, jotta työn lopputulos olisi tilaajan tavoitteen mukainen sekä pysyisi suunnitellusti budjetissa.