
Puhukaa, perkele!
”Kerroin työterveyshoitajalle elämäntilanteestani ja siitä, millaisia ajatuskeloja päässäni liikkui. Keloja, joiden tiesin olevan vain päässäni, ja jotka eivät perustuneet todellisiin tapahtumiin. Asiasta avautuminen helpotti heti, ja jatkoin keskusteluja työterveyspsykologin kanssa. Jo kahden käyntikerran jälkeen olen saanut työkaluja, joiden avulla pystyn käsittelemään omia ajatuksiani.”

Hyvä perehdytys pohjustaa työssä menestymistä
Selkeä perehdytyssuunnitelma helpottaa työn aloitusta, mutta toivomme sen myös viestivän aloittajalle, että hän on arvostettuja ja odotettu työyhteisömme jäsen. Hyvin jäsennelty prosessi tukee perehtyjän hallinnan tunnetta ja sitä kautta aloittavan työntekijän luottamusta omaan pärjäämiseensä sekä auttaa tätä pääsemään nopeammin ja varmemmin kiinni työtehtäviin.

Manta: Kasvimaalla mieleni lepää
Kaikki eivät kaipaa työarkeensa juttuseuraa ja lounaskaveria, vaan työnteko ja tauot maistuvat paremmalta yksin. Kotitoimiston työpäivien rauhasta nauttii weladolainen, joka ei halua esiintyä tässä artikkelissa omalla nimellään. Kutsutaan häntä vaikka Mantaksi.

Ilpo Karjalainen: Erilaisuus on rikkaus
Miten 80-luvun ratatyöläinen suhtautuisi, jos hänet singautettaisiin nykyiseen työelämään? Ilpolla on myös painavaa sanottavaa nyt niin paljon puhuttavasta monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta. Miten Weladon luottoukko suhtautuu näihin modernin työelämän edellytyksiin?

Riikka Heino: Siirtyminen terveydenhoitoalalta Weladolle oli hämmentävä kulttuurimuutos
32-vuotiaana insinööriksi valmistunut Riikka Heino on työskennellyt suunnitteluttajana Weladolla helmikuusta 2022 lähtien. Ensimmäiset kuukaudet menivät ihmetellessä, millaiseen työkulttuuriin hän onkaan saapunut. Voiko olla totta, että Weladolla oikeasti välitetään työntekijöiden hyvinvoinnista?

Välikatsaus matkallamme yhdenvertaiseksi ja monimuotoiseksi Weladoksi – ja vastuullisuuden edelläkävijäksi
Jotta voimme olla halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle, täytyy meidän olla myös vastuullisuuden edelläkävijä. Tasa-arvoinen ja monimuotoinen Welado – myös LGBTQ+ -ihmisille. Miltä matkamme kohti tavoitettamme näyttää tällä hetkellä?

Suurin osa weladolaisista kokee pystyvänsä toteuttamaan omaa merkityksellistä asiantuntijuutta Weladolla
Ajasta ja paikasta riippumaton työ, asiantuntevat ja avuliaat kollegat, avoin ja keskusteleva työyhteisö sekä työnantajan halu kehittää työpaikkaa. Muun muassa nämä tekijät nousivat vahvasti esiin tänä vuonna, kun weladolaiset kertoivat, mitkä itselle merkitykselliset asiat toteutuvat hyvin Weladolla.

Taneli Sammaljoki: Joustava työaika mahdollistaa minun ja kanojen hyvinvoinnin
Projekti-insinööri Taneli Sammaljoki seikkailee kahden hyvin erilaisen työn välillä. Asiantuntijatyö ratarakennuttamisen parissa ja fyysinen työ osa-aikaisena maatalousyrittäjänä pitävät työn tekemiseen jo nuorena tottuneen miehen aktiivisena.

Artisan Tytti Kauhala
Tytti Kauhala on työskennellyt projekti-insinööriharjoittelijana Weladolla toukokuusta 2022 lähtien. Hänet vakinaistettiin kesäkuussa 2023. Tytti antoi haastattelun miniweladolaisille Nealle ja Venlalle.

Katja Tiihonen: Olen softakoodari, ja tässä mie nyt olen!
”Meillä uudetkin ihmiset otetaan tiimiin tasavertaisina. Toki tulokas saa tuekseen kokeneemman konkarin. Meillä ei erotella, millaisella taustalla tai kokemuksella kukakin töihin tulee, kunhan jokainen tekee oman työnsä”, Katja Tiihonen kertoo.

Vanhemmuus ykkösenä
“Olimme sopineet vanhempainvapaasta esihenkilöni kanssa jo työhaastattelussa. Ymmärrystä löytyi, ja asiat järjestyivät jouhevasti. Vaimon raskausaikana hyödynsin joustavaa työaikaa, jotta pääsin mukaan muutamille neuvolakäynneille. Siinä pysyy isäkin paremmin kärryillä, kun asioita käydään neuvolassa yhdessä läpi”, Jukka Leskinen muistelee Welado-uransa alkuaikoja.

Welado alustana perhe-elämälle
"Saan pojaltani usein halauksen, kun hän saapuu koulusta kotiin. Monesti halaus tapahtuu ruudun ulkopuolella, joskus kesken Teams-palaverin. Ja se on tosi ookoo. Weladolaiset tekevät paljon töitä kotona, ja siellä asuu myös meidän perheet. Lapset ja kumppanit saavat vilahdella palavereissa, ja heidän äänensäkin kuulua. Joskus kesken palaverin on vain pakko komentaa koiraa. Se on elämää, se on työelämää."

Welado-STHK Masters
Haluamme koota rakennusalan viisaimmat ja kokeneimmat asiantuntijat Welado-STHK Masters -yhteisöön.

“Halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle” - siis mitä?
Tämä alustan ja merkityksellisen asiantuntijuuden yhdistävä ajatus on meitä johdatteleva teema kaikissa markkinoiden myrskyissä sekä kasvussammekin. Pohjantähtemme. Syy miksi olemme nyt ja tulevaisuudessa menestyksekäs ja ylipäätänsä olemassa; ollaksemme halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle. Ja tähän me panostamme. Mutta mitä se tarkoittaa?