-

Mitä saisi olla? Alkumatkani weladolaisuuteen

0 kommenttia
Syrjä Sini
Syrjä Sini
Viestintäasiantuntija

Olin kuullut jo etukäteen paljon hyvää weladolaisesta perehdytyssuunnitelmasta, ja tietenkin tutustunut etukäteen firman nettisivuihin ja sosiaaliseen mediaan. Perehdytys täytti kaikki odotukseni, ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen tullut firmaan, jonka kanssa jaan samat arvot. Koen erittäin arvokkaana sen, että perehdyttämiseen suhtaudutaan jopa intohimoisesti niin, että työntekijällä on mahdollisimman helppo ja toimiva aloitus uudelle ammatilliselle polulleen. 

Weladon työntekijälupaus on olla tekijöilleen paras, ja se käy vahvasti ilmi perehdytysmateriaaleista. Weladon omalla Wopisto-verkkoalustalla on perehdytykseen omat moduulinsa, joiden avulla uusi työntekijä pääsee sukeltamaan uuden työpaikkansa arvoihin ja toimintatapoihin, sekä miettimään millaisen roolin haluaa itse ottaa siinä kokonaisuudessa.

Uusien työntekijöiden tukena on myös Trello-perehdytystaulu, josta löytyy muistilappuja niistä käytännön asioista, joista pitää muistaa huolehtia työsuhteen alussa, kuten henkilöstöohjeisiin tutustumisesta ja työmaakamppeiden tilaamisesta. Trello oli minulle itselleni uusi alusta, mutta vakuutuin heti myös sen tehokkuudesta, sillä tuntuu mahtavalta nähdä tehtävälistan hupenevan aina kun tehtävälappusen saa raahattua ”tehty”-kansioon. 

Perehdytys on koostettu tehokkaasti niin, että tarvittavat asiat löytyvät helposti, ja materiaaleihin voi aina palata myös jälkeenpäin. On myös tärkeää, että perehtymiseen on varattu tarpeeksi aikaa, sillä me kaikki opimme omalla tahdillamme. Weladon arvot; rohkea, avoin, empaattinen, tekijöilleen paras, näkyvät vahvasti jo tässä vaiheessa. Mielestäni olemme kaikki lopulta vastuussa omasta oppimisestamme, mutta Weladolla oppiminen on tehty uusille työntekijöille mahdollisimman helpoksi ja jopa vaivattomaksi.

Jokainen weladolainen on omalla tavallaan myös asiakaspalvelija ja myyjä, sillä asiakaslupauksemme on aina helppo projekti. Täällä tuntee itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta, ja jopa työsopimuksiimme on kirjattu lause ”Jokaisen weladolaisen tärkein tehtävä on mahdollistaa muiden menestyminen ja työyhteisön hyvinvointi”.

Rekrytointivaiheessa minulle oli henkilökohtaisesti merkityksellisintä Weladon edelläkävijyys vastuullisena ja avoimesti pehmeitä arvoja esiintuovana työnantajana. Uskon tämän näkyvän siinä, että hyvinvoivat työntekijät tuottavat myös parasta tulosta työnantajalleen ja asiakkailleen.

Tätä kirjoittaessani Weladolla on jo huikeat 170 arvojemme mukaisesti rohkeasti avointa ja empaattista ammattilaista töissä!

Siispä, mitä saisi olla? Löytyisikö sinunkin seuraava työperheesi Weladolta? Kutsun sinut tutustumaan avoimiin työpaikkoihimme ja weladolaisten uratarinoihin ja otathan myös somekanavamme seurantaan: 

LinkedIn Instagram Facebook Twitter

Jos tarvitset apuja hankkeesi viestinnässä, niin otathan yhteyttä!

sini.syrja-virtanen@welado.fi, +358 40 159 1999

 


Kommentit

Ei kommentteja