Weladolta saat ammattitaitoiset ihmiset tiimisi. Tässä weladolaiset toimistolla.

Blogi

Lue keskusteluja ja pohdintoja rakennuttamisen ajankohtaisista teemoista

-
Tyyppi

Kasvua uusiutuvan energian hankkeista

Kasvua uusiutuvan energian hankkeista

Antti Tiri on aloittanut Weladon energialiiketoiminnan johtajana elokuussa 2023. Oulun yliopistosta DI:ksi vuonna 2000 valmistunut Antti on työskennellyt liiketoiminnan kehitystehtävissä ensin kiertotalouden parissa ja Weladoa edeltävät 1,5 vuotta teollisen aurinkosähkövoiman kehittämistehtävissä.

Vahvistamme energiatiimiä tuulivoimaosaamisella – asiakkailla käytettävissä entistä laaja-alaisemmat uusiutuvan energiasektorin palvelut

Vahvistamme energiatiimiä tuulivoimaosaamisella – asiakkailla käytettävissä entistä laaja-alaisemmat uusiutuvan energiasektorin palvelut

Uusiutuvan energiantuotannon sektorilla hankekehitys ja rakentaminen käyvät kuumina eikä horisontissa näy jäähtymisen merkkejä. Osaajista on kysyntää. Jatkossa voimme tarjota tuulivoimasektorin palveluita entistä laaja-alaisemmin tuulivoimapuiston elinkaaren kaikkiin vaiheisiin, sillä energiatiimimme on vahvistunut kokeneilla tuulivoimaosaajilla.

OX2: Järjestelmällinen asioiden ja laadun dokumentointi on avain tuulivoimahankkeen onnistumiseen

OX2: Järjestelmällinen asioiden ja laadun dokumentointi on avain tuulivoimahankkeen onnistumiseen

Selkeä dokumentaatio ohjaa hankkeen etenemistä. Jututimme hankkeesta OX2:n rakentamisen päällikköä Ville Häkkistä ja rakennuttajakonsulttina hankkeessa työskentelevää Janne Paasoa, joka toimii Weladolla energialiiketoiminnan johtajana.

Tasalaatuisuus tuulivoimaloiden rakennuttamisen valvonnassa on weladolainen toimintatapa

Tasalaatuisuus tuulivoimaloiden rakennuttamisen valvonnassa on weladolainen toimintatapa

Rakennuttamisen laadun ei tulisi olla tekijänsä näköistä, vaan systemaattista ja tasalaatuista. Haastattelimme Henri Hanhirovaa tuulivoimapalvelujen tuotteistamisesta.

Tuulivoimaprojektit kasvavat ja tulevat haasteellisemmiksi – mistä osaajat?

Tuulivoimaprojektit kasvavat ja tulevat haasteellisemmiksi – mistä osaajat?

"Me Weladolla haluamme toimittaa asiakkaillemme aina hyvää, samanveroista ja laadukasta palvelua riippumatta siitä, kuka konsultti palvelumme toimittaa. Tuotteistaminen selkeyttää ja yhtenäistää palvelun sisältöä."

Projektipäällikkö Henri Hanhirova

Projektipäällikkö Henri Hanhirova

"Pyrin weladolaisena toteuttamaan asiakkaalle parhaan palvelukokemuksen. Kun projektipäällikkö käärii hihat ja alkaa töihin, hänen tavoitteenaan on ratkaista asiakkaiden ongelmat ja helpottaa heidän elämäänsä."

Tuulivoimalahankkeiden asiantuntevat projektinjohto- ja valvontapalvelut

Tuulivoimalahankkeiden asiantuntevat projektinjohto- ja valvontapalvelut

Sitran mukaan sähkön kulutus lähes tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä, ja tarvittava sähkötuotannon lisäys vaatii erittäin suurta tuulivoiman lisärakentamista. Tuoreen selvityksen mukaan maatuulivoima tulee olemaan kustannustehokkain tapa lisätä sähköntuotantoa. Welado ottaa omalta osaltaan haasteen vastaan ja on varautunut tulevaisuuden tuulivoimaloiden rakennushankkeisiin.