Welado kutsuu rakennetun ympäristön toimijoita perehdyttämään yhdessä nuoria alalle
Kun ihminen aloittaa uutena rakennusalalla, huomio kiinnittyy ymmärrettävästi ensin omaan rooliin: mitä teen, miten työvaiheet etenevät ja mitä minulta odotetaan. Rakennushankkeet ovat isoja ja monimutkaisia, joten alkuun oman tontin hahmottaminen tuntuu aivan riittävän suurelta kokonaisuudelta.
Rakennushankkeissa toimii kuitenkin iso joukko muitakin asiantuntijoita erilaisissa rooleissa. Kokonaisuutta voi olla hankalaa hahmottaa pelkästään oman tehtävän näkökulmasta. Juuri siihen yhteisperehdytys haluaa tarjota selkeyttä.
Haluamme jälleen järjestää rakennusalan alokkaille perehdytyksen, jossa katsotaan yhdessä:
- Miltä rakennushanke näyttää kokonaisuutena?
- Mitä erilaiset toimijat tekevät ja miksi?
- Miten roolit linkittyvät toisiinsa ja miksi yhteistyö ratkaisee aina?
Ja tässä tullaan parhaaseen osuuteen: tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun yhteisperehdytys toteutetaan. Olemme testanneet konseptia mainioiden yhteistyökumppaneiden kanssa jo kahdesti, ja palaute on ollut erinomaisen innostunutta. Jos haluat kurkata tunnelmia aiemmista toteutuksista, niistä kerrotaan Weladon blogissa täällä ja täällä.
Nyt kutsumme mukaan uusia organisaatioita ja heidän tuoreita tulijoitaan pääkaupunkiseudulta tekemään tästä seuraavasta kierroksesta vieläkin vaikuttavamman – rennolla otteella ja yhdessä rakentaen.
Miksi yhteisperehdytys?
Yhteisperehdytyksen ytimessä on ajatus siitä, että kokonaiskuvaa ei rakenneta yksin. Kun eri toimijat avaavat omaa rooliaan ja näkökulmaansa, syntyy ymmärrys siitä, miten oma työ linkittyy muiden tekemiseen. Samalla osallistujille avautuu mahdollisuus pohtia omaa paikkaansa rakennusalalla: millaiset tehtävät, roolit ja toimintaympäristöt tuntuvat itselle luontevimmilta ja merkityksellisimmiltä.
Uskomme, että tällainen yhteinen perehdytys tukee nuorten ammattilaisten urapolkua ja rakentaa samalla koko alalle avoimempaa, luottamukseen ja vuoropuheluun perustuvaa yhteistyökulttuuria.
Keitä kutsumme mukaan?
Etsimme mukaan rakennusalan toimijoita eri organisaatioista – tilaajia, suunnittelijoita, urakoitsijoita, rakennuttajakonsultteja sekä muita hankkeiden keskeisiä asiantuntijoita. Tapahtumaan voivat osallistua kaikkien mukana olevien organisaatioiden harjoittelijat ja alalle vastikään saapuneet. Tavoitteena on muodostaa aidosti monipuolinen osallistujajoukko, jossa verkostoituminen ja erilaisten näkökulmien kohtaaminen syntyvät luontevasti.
Millaisesta tilaisuudesta on kyse?
Alustavasti suunnitteilla on reilun puolen päivän mittainen livetapahtuma pääkaupunkiseudulla (alustava päivämäärä 21.5.2026). Päivän sisältö rakennetaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, ja siinä tarkastellaan rakennushanketta eri näkökulmista koko hankkeen elinkaaren läpi.
Samalla mukana olevat organisaatiot pääsevät oppimaan muilta toimijoilta ja vaikuttamaan siihen, millaiset alkumetrit rakennusalan tulevaisuuden tekijöille uran alussa rakentuvat.
Mitä mukana oleminen vaatii?
Yhteisperehdytykseen lähteminen ei vaadi organisaatiolta suuria panostuksia tai massiivisia järjestelyitä. Me huolehdimme tapahtuman koordinoinnista, rungon rakentamisesta ja käytännön järjestelyistä. Lisäksi tuomme suunnitteluun mukaan selkeät pohjat sekä opit edellisistä toteutuksista.
Kumppanilta odotamme oikeastaan kolmea asiaa:
- Innostusta ideasta ja halua tuoda oma osaaminen tai näkökulma mukaan päivän sisältöön.
- Pientä panosta suunnitteluun ja toteutukseen, esimerkiksi lyhyt puheenvuoro, osallistuminen keskusteluun tai muu oman roolin avaaminen.
- Tapahtuman markkinointia omassa organisaatiossa, ja mielellään myös omille sidosryhmillenne, jotta tieto kulkee ja osallistujat löytävät paikalle.
Kiinnostuitko?
Jos ajatus yhteisestä perehdytyksestä herättää kiinnostusta, lähde rohkeasti mukaan keskusteluun.
Ota yhteyttä:
Marleena Härkönen
Johtaja, yritysostot, laki ja vastuullisuuus, Welado
marleena.harkonen@welado.fi | +358 40 061 4166
Sonja Hernesniemi
HRD-asiantuntija, Welado
sonja.hernesniemi@welado.fi | +358 40 128 7100