-

Kiertotalousasiantuntija Tero Leppänen

henkilökuva artisanlogolla

Väylähankkeiden kiertotaloudessa on lähes rajaton kehityspotentiaali

Tero Leppänen työskentelee Weladolla kiertotalousasiantuntijana. Hänen mukaansa väylähankkeiden kiertotaloudessa on lähes rajaton kehityspotentiaali. Ennen Welado-uraansa Tero on muun muassa ehtinyt tehdä väitöskirjan ja toimia startup-yrittäjänä.

Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?

Valmistuin Oulun yliopistosta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi vuonna 2015 pääaineena laatu- ja projektijohtaminen ja sivuaineena rakennustekniikka. Diplomityöni tein julkisten infrahankkeiden hankintatoimen erityispiirteistä. Valmistumisen jälkeen työskentelin pitkään Oulun yliopistossa projektipäällikkönä TKI-hankkeissa liittyen erityisesti kestävään kehitykseen, kierto- ja biotalouteen sekä digitalisaatioon.

Välissä ehdin myös toimimaan sivutoimisena yrittäjänä ja toimitusjohtajana opiskelijakavereiden kanssa perustamassani ICT-alan startup-yrityksessä. Yrityksen visiona oli luoda uusi kiinteistöjen tiedonhallinnan työkalu ja asumisen sosiaalinen media Housebook. Startup-yrittäjyys ei lopulta johtanut mihinkään, mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja opetti paljon. Kannatti lähteä yrittämään.

Yliopistolla TKI-toiminnan ohessa valmistelin kiertotalouteen ja erityisesti teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen liittyvän väitöskirjani otsikolla From industrial side streams to the circular economy business – value chain, business ecosystem and productisation approach ja väittelin aiheesta tekniikan tohtoriksi toukokuussa 2022. Teollisuuden sivuvirralla tarkoitetaan teollisuuden prosesseissa päätuotteen valmistuksen seurauksena syntyvää materiaalia tai energiaa, esimerkiksi erilaiset kuonat, tuhkat, lietteet, hukkalämpö jne.

Mihin hankkeisiin olet jättänyt kädenjälkesi?

Toimin Oulun yliopistossa projektipäällikkönä Printed Applications in Solid-State Batteries (PASS) -hankkeessa. Hankkeessa pyrittiin kehittämään ympäristöystävällisempää, käyttöturvallisempaa ja painamalla valmistettavaa kiinteää elektrolyyttistä akkuteknologiaa sekä laajemmin akkuliiketoimintaa Oulun seudulla yhteistyössä Oulun yliopiston, VTT:n ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeen onnistumisen kannalta tärkeimmät tekijät olivat toteuttajien ammattitaito, toimijoiden välisen yhteistyön sujuvuus sekä selkeät roolit ja vastuunjako. Huippututkijat saivat keskittyä omiin erikoisosaamisalueisiinsa, kun projektipäällikkönä hoidin kaikki projektinhallinnalliset toimet työpakettien edistämiseksi, tilaisuuksien, tapahtumien ja kokousten järjestämisen, raportoinnin rahoittajalle sekä hankkeen juoksevat asiat.

Mihin haluat panostaa työssäsi?

Työssäni haluan panostaa erityisesti tarvelähtöisyyteen sekä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien toiveiden kuulemiseen ja niiden täyttämiseen. Tämä takaa myös weladolaisten työssä parhaan laadun. Kollegat Weladolla ovatkin huipputyyppejä ja rautaisia ammattilaisia.

Mikä on rakennuttamisen tilanne tällä hetkellä sinun näkökulmastasi?

Kiertotalous- ja laajemmin ympäristöasiat ovat toistaiseksi vielä enimmäkseen strategiatasolla ja sanoja paperilla. Niiden käytännön implementointiin on meillä rakennuttajakonsulteilla iso mahdollisuus vaikuttaa. Väylähankkeiden kiertotalous- ja ympäristöasioiden parantaminen vaatii tiivistä toimijoiden välistä yhteistyötä ja kautta linjan entistä ympäristöystävällisemmän palvelutarjonnan kehittämistä.

Mitä edelläkävijyys merkitsee sinulle?

Kiertotalous- ja ympäristöasioissa on paljon kehitettävää rakennetun ympäristön kontekstissa ja tällä hetkellä EU:ssa ja maailmanlaajuisesti on paljon myötätuulta ja isoja liikkeitä tapahtumassa tällä saralla. Edelläkävijyyttä on olla mukana aallonharjalla viemässä sanoja paperilta käytäntöön ympäristön hyväksi. Weladolla pohdimme arjessa keinoja siihen, miten saamme toimijat yhdessä työskentelemään väylähankkeiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Mietimme, miten voimme kasvattaa Weladon hiilikädenjälkeä ja miten saamme uusista ratkaisuista ympäristöystävällisyyden lisäksi myös taloudellisesti kannattavia. Welado-polkuni aikana haluan tulla rakennetun ympäristön asiantuntijaksi erityisesti väylähankkeiden kiertotalouden kontekstissa, jossa on lähes rajaton kehityspotentiaali.

Ota yhteyttä!

tero.leppanen@welado.fi, +358 40 749 9889

Lue referenssi: Tehokas ratamateriaalien kierrätys voi tuoda rautatiehankkeissa jopa miljoonan euron säästöt

Lue lisää palvelustamme Ympäristö- ja kiertotalous

Tutustu ympäristöpolitiikkaamme 

Lue blogi ketteröitymisestä - Ketterä Welado Osa 1 – mitä, miksi ja miten ketteröidytään?

Lue blogi osaamistiimeistämme - Weladolla osaaminen rakentuu yhdessä