-

Tornionjoen maisemakonttorissa työpäivät hurahtavat

0 kommenttia

Pohjois-Suomen maisemissa, Torniossa, työskentelee Weladon suunnitteluttaja ja ratapuolen asiantuntija Pekka Huttunen. Etätyö on ollut Pekan mielestä helppo järjestää, ja säännöllisen rytmin ansiosta työ- ja vapaa-aika pysyvät erillään. 

Pekka Huttusella on pitkä kokemus etänä työskentelemisestä. Miltei kymmenen vuoden kokemus etätyöskentelyn ja vapaa-ajan sovittamisesta on tuonut Pekalle osaamista arjen rytmitykseen. Hänelle sopii parhaiten työskentely toimistoaikoina. 
 
-Olen luonut oman rytmin, jota noudatan. Tämän avulla erotan työnteon ja vapaa-ajan tarkasti toisistaan. Pidän yllä toimistoaikataulua, eli työskentelen normaalin työpäivän verran – tauot mukaan lukien. Kun lopetan työnteon, niin todella lopetan, Pekka kertoo.  

Etätyön järjestelyt työnantajan kanssa sujuivat Pekan mielestä luonnikkaasti. Aikaan ja paikkaan sidottu työskentelymalli ei oikein sovi reippaalle ja raikkaalle yritykselle. Weladolla asiaan on suhtauduttu alusta asti hyvin, ja kodin järjestelyt tukevat keskittymistä työntekoon. Pekan mielestä etätyö säästää isossa kuvassa sekä aikaa että kustannuksia.  
 
- Tämä on nykyaikaa. Pystyn tekemään töitä kotona intensiivisesti, ilman keskeytyksiä. Yhtäkkiä havahtuu ja huomaa, että aika vaan hurahtaa. Kun siirtyminen työpaikalle jää välistä, voi hypätä suoraan töihin käsiksi, kehuu Pekka.  

Kun tekee merkittävän osan työstä etänä, on muiden kollegoiden tapaaminen säännöllisin väliajoin erittäin mieluisaa. Kokousmatkat ja muut Weladon tapahtumat tuovat vaihtelua arkeen.  

Etätyö vaatii proaktiivista otetta

Etätyölaisen arki voi paikoin tuntua myös yksinäiseltä. Tiedonkulku voi paikoin olla haasteellista, koska päivittäiset käytävä- ja kahvikeskustelut puuttuvat. Pieniä tiedonmurun palasia ei tipahtele luontevasti satunnaisista käytäväkeskusteluista, vaan etätyöläisen on itse otettava asioista selvää.  

-Itsenäiseen työskentelyyn pystyminen on tässä työmallissa ehdotonta. Proaktiivinen ote takaa, että pysyy kärryillä yrityksen ja projektien asioista, vaikka arki etätoimistolta käsin rullaakin, Pekka summaa.   

Välillä kun kollegoiden kaipuu iskee, Pekka hyppää bussiin ja matkustaa Oulun toimistolle päiväksi-pariksi. Sitten voikin taas jatkaa ratatöiden suunnittelemista Tornionjoen maisemia ikkunasta katsellen.  

 


Kommentit

Ei kommentteja