weladon työntekijöitä sillalla

Tutustu weladolaisiin

Kurkkaa, millaista on olla Weladolla! Weladolaisten tarinoista voit lukea miksi he viihtyvät meillä, millaisissa projekteissa he ovat mukana ja mitä weladolaisuus heille merkitsee.

-
Projekti-insinööriharjoittelija Sanni Heikkinen

Projekti-insinööriharjoittelija Sanni Heikkinen

"Sen lisäksi, että Weladolla työskentely edesauttaa opintojani, se myös ohjaa uraani haluamaani ihmisläheisempään suuntaan. Voinkin suositella Weladoa kesätyöpaikkana infra-alalla opiskeleville tai siitä kiinnostuneille, sillä weladolainen työtapa antaa paljon eväitä opintoja ja tulevaisuuden töitä ajatellen." 

Toimitusjohtaja Matti Tervonen

Toimitusjohtaja Matti Tervonen

"Koen kaikki projektimme ja hankkeemme yhteiskunnan kannalta tärkeiksi, ja meistä jokainen tekee hyvin merkityksellistä työtä. Yhteiskunnallinen merkitys tuo mukanaan toki ison vastuun, josta syntyy velvollisuus noudattaa prosesseja ja toimintatapoja. Niiden avulla saamme varmistettua sovitun laadun tilaajalle."

Projektipäällikkö Lauri Bois

Projektipäällikkö Lauri Bois

”Perhe on minulle elämässä keskeinen asia. Halusin alusta lähtien olla läsnä lasteni arjessa, ja varmistaa, etten jää paitsi lapsiperhearjen mieleenpainuvista hetkistä. Työnantaja on mahdollistanut kaipaamani jouston omien toiveideni ja perheeni tarpeiden mukaan."

Liiketoimintajohtaja Joonas Haverinen

Liiketoimintajohtaja Joonas Haverinen

"Asiakaslupauksemme on aina helppo projekti, mikä minulle tarkoittaa sitä, että pystymme asiantuntemuksemme avulla helpottamaan asiakkaan päätöksentekoa", tiivistää Joonas Haverinen.

Johtava asiantuntija Ilpo Karjalainen

Johtava asiantuntija Ilpo Karjalainen

"Konsulttimaailman asiantuntijoina tuotamme asiakkaalle uusia vaihtoehtoja, ratkaisuja ja toimintamalleja, korvaamme vanhaa paremmalla. Tällaisesta työstä tunnistan itseni, ja olen siinä elementissäni", kertoo Ilpo Karjalainen. Mitä kaikkea mahtuukaan viiteen vuosikymmeneen sähköradalla?

Liiketoimintajohtaja Juhani Karppelin

Liiketoimintajohtaja Juhani Karppelin

Asiantunteva rakennuttaja tuo lisäarvoa asiakkaalle ja työmaalle. Kiinteistörakennuttamisessa tarvitaan monenlaista osaamista ja sujuvaa yhteistyötä, ja sitä Weladolla ohjaa Juhani Karppelin.

Projektipäällikkö Pasi Kråknäs

Projektipäällikkö Pasi Kråknäs

"Työkokemusta on kertynyt useista erilaisista mittausalan tehtävistä myynnistä tuotekehitykseen. Olen osallistunut myös alan ohjeiden laatimiseen ja toiminut muun muassa maanmittausalan sivutoimisena opettajana ja kouluttajana", kertoo asiantuntija Pasi Kråknäs.

Kesäartisaanien tarinoita

Kesäartisaanien tarinoita

Aiempien vuosien kesätyöntekijömme kertoivat oman tarinansa, miten he ovat löytäneet tiensä Weladolle, millaisia työtehtäviä ovat meillä hoitaneet ja millainen heidän oma Welado-polkunsa on ollut. Tutustu tarkemmin ja hakeudu mukaan!

Liiketoimintajohtaja Jyrki Kataja

Liiketoimintajohtaja Jyrki Kataja

"Uskon, että avoimella, reaaliaikaisella ja epämuodollisellakin viestinnällä työmaiden haasteet saadaan ratkottua ennen kuin ne pääsevät eskaloitumaan isoiksi ongelmiksi. Lisäksi uskon positiivisen palautteen voimaan", sanoo uusi ratarakennuttamisen liiketoimintajohtaja Jyrki Kataja.

Projektipäällikkö Janne Siira

Projektipäällikkö Janne Siira

“Janne on ottanut huikean hienosti projon haltuun, kehitystä on ollut ihan huikeaa seurata. Janne kehittää sekä omaa toimintaansa että projektin toimintaa koko ajan. Samalla hän toteuttaa Weladon arvoja 110 %:sti. On ihanan avulias, opettaa kärsivällisesti uusia asioita vielä uudemmille piiperöille, ja tulee toimeen kaikkien kanssa.”

Projektiassistentti Susanna Rinne

Projektiassistentti Susanna Rinne

"Täällä en tunne oloani näkymättömäksi. Tiedän, että työpanostani arvostetaan ja mielipiteelläni on merkitystä", kertoo Susanna Rinne. Mistä Susanna saa kiksit ja mikä sai hänet kotiutumaan Weladolle?

Aluepäällikkö Arto Hyvärinen

Aluepäällikkö Arto Hyvärinen

Kiinnostaako rakennuttaminen, mutta sinulla on kokemusta lähinnä urakointipuolen hommista? Meillä on muutamia uraloikkareita, jotka aikoinaan ottivat reippaan askeleen kohti uutta. Yksi heistä on Arto Hyvärinen, joka nykyään paiskii hommia tiehankkeilla Jyväskylässä, ja toimii Weladon tierakennuttamisen Itä- ja Keski-Suomen aluepäällikkönä.

Projektijohtaja Jari Sairanen

Projektijohtaja Jari Sairanen

"Tietämys avaa ovia, mutta kaikessa ei tarvitse olla ammattilainen."

Projekti-insinööri Tommi Luostarinen

Projekti-insinööri Tommi Luostarinen

"Koita imeä mahdollisimman hyvin tietoa itseesi ja pidä hauskaa!"