-

Hyvää mieltä ja miljoonia vakavasti sairaille lapsille

Olin ajatellut, että tämä olisi minulle kerran elämässä -tyyppinen kokemus. Viimeistään vuoden 2021 Tour de Finland sai minut kuitenkin muuttamaan mieleni, ja aion hakea mukaan jonain vuonna uudestaan. Jos sinä olet kiinnostunut yhdistämään pyöräilyharrastuksen hyväntekeväisyyteen, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan Team Rynkebyn toimintaan.

Team Rynkebyn vuoden 2021 keräyssummat julkistettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Suomen joukkueet keräsivät yhteensä 942 584 euroa. Koko Team Rynkeby kaikissa maissa keräsi yhteensä 9,7 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hoitoon ja tukemiseen.

Itse kuulin Team Rynkebystä ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten pyöräilyharrastukseni myötä. Kunnolla asia kuitenkin selkeni minulle vuosina 2016–2017, jolloin eräs Tampereen tiimin jäsen jakoi kautensa YouTube-kanavallaan. Tuolloin minulla oli talonrakennusprojekti alkamassa, joten en pystynyt heti hakemaan mukaan. Päätin silloin, että jonain vuonna haen. Pahimmat talonrakennuksen rästihommat saatiinkin tehtyä kesällä 2020, ja loppukesästä laitoin hakemuksen vetämään.

Tiimit kootaan joka kaudelle erikseen, ja niihin haetaan mukaan. Kapteenisto valitsee jäsenet, ja joukkueeseen pääsemisen tärkein kriteeri on motivaatio varainkeruuseen ja sitoutuminen hankkeeseen. Motivaatiota tarvitaan, koska Team Rynkebyhyn osallistuminen vie kauden aikana paljon aikaa sekä jonkin verran rahaa. Tiimin jaksamisen, yhteishengen ja turvallisuuden kannalta on tärkeää, että jäsenet sitoutuvat projektiin. Itselläni on ollut lähipiirissä syöpätapauksia, joten motivaatio ei ollut ongelma.

Hyväntekeväisyyden lisäksi minua motivoi itsensä ylittäminen pyöräilyn saralla. Olen aina pitänyt pyöräilystä sekä muusta kestävyysurheilusta, ja nopeuden sijaan minua houkuttaa yleensä suorituksen pituus, joten tällainen leppoisalla vauhdilla ajettava, usean päivän kestävä suoritus kiinnosti. Kun siihen vielä lisätään matkailu, jota pyrin perheeni kanssa harrastamaan mahdollisimman paljon, niin kokonaisuus oli kuin minulle tehty.

Team Rynkeby fillaroi varoja vakavasti sairaiden lasten hoitoon ja tukemiseen

Team Rynkebyn tapa tehdä hyväntekeväisyyttä jakautuu oikeastaan kahteen osaan. Ensimmäinen on luonnollisesti varainkeruu. Varainkeruusta suurimman osan muodostavat yrityssponsorit, joihin oma työnantajani eli Weladokin lukeutuu. Yritykset suorittavat rahalahjoituksen, jonka suuruudesta riippuen ne saavat eri määrän näkyvyyttä tiimien ajovaatteissa, huoltoautojen kyljissä, verkkosivuilla ja some-kanavilla.

Yrityslahjoitusten lisäksi varoja kerätään yksityishenkilöiden lahjoituksina sekä erilaisten tapahtumien kautta, joista suurimpana koulujuoksu. Tapahtumia ei tosin ole pystytty koronan vuoksi järjestämään viimeisen puolentoista vuoden aikana oikeastaan ollenkaan. Meidän tiimimme tapahtumavastaava saikin tästä johtuen lempinimen "mies, jolle ei koskaan tapahtunutkaan mitään".

Kaikkien Suomen tiimien keräämät varat yhdistetään kauden lopussa yhdeksi potiksi, joka jaetaan Aamu Suomen lasten syöpäsäätiön ja Sylva ry:n kesken. Aamu Säätiö tukee lasten syöpätutkimusta ja Sylva ry tukee syöpään sairastuneita lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia sekä heidän läheisiään. Toinen tapa on näkyvyyden kasvattaminen ja asian esille tuominen. Team Rynkeby on aktiivinen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ja meidät on helppo tunnistaa kirkkaan keltaisista ajoasuista ja pyöristä.

Rynkeby Jyväskylä-Kuopion tiimi

Kultasponsorina Welado

Asiasta juteltiin Tervosen Matin ja Haverisen Joonaksen kanssa ensimmäistä kertaa jo hyvissä ajoin ennen kuin hain joukkueeseen. Welado näytti alustavasti vihreää valoa sponsoroinnille. Päästyäni joukkueeseen Welado lähti kultasponsoritasolla mukaan. Kultasponsorina Welado sai yrityksen logon muun muassa meidän Jyväskylä-Kuopion tiimin ajovaatteisiin. Oli hienoa, että Welado lähti noin suurella summalla mukaan, ja pääsin ajamaan ns. firman väreissä.

Koronan vuoksi päätapahtuman kohde vaihtui tänä vuonna Pariisista Leviin, mutta se ei himmentänyt tunnelmaa. Tour De Finland oli kyllä kokemuksena ainutlaatuinen. Yhdeksään päivään kilometrejä kertyi noin 1250, päivämatkojen vaihdellessa 87 ja 206 kilometrin välillä. Säät todellakin suosivat, sillä yhdeksän päivän aikana satoi yhteensä noin kymmenen minuutin ajan. Suomen joukkueet saapuivat samana päivänä Leville omia reittejään pitkin, joten maalissa tunnelma oli sen mukainen.

Mennyt vuosi on ollut sen verran unohtumaton kokemus, ettei sitä malta jättää yhteen kertaan. Voin suositella Team Rynkebytä lämpimästi, mikäli kiinnostus aiheeseen heräsi. Takaan, että osallistumalla saa kymmeniä uusia ystäviä, sisältöä elämään monella tapaa, kuntoa ylös, unohtumattomia kokemuksia ja rajattomasti naurua.

Arttu Markkanen