-

Etätyön varjoisampi puoli

Etätyön varjoisampi puoli

Etätyön itsenäisyys ja vapaus on monelle asiantuntijalle hyvin merkityksellinen osa työhyvinvointia. Tosin nämäkin voivat kääntyä taakaksi, kun omassa elämässä tapahtuu asioita, joihin ei pystykään vaikuttamaan. Tällaisesta tilanteesta löysi itsensä eräs weladolainen, joka kertoo kokemuksistaan nimettömänä.

Minulla alkoi viime vuonna nousta epätoivon, riittämättömyyden ja osaamattomuuden tuntemuksia. Lisäksi olin usein sairaana, ja jouduin sairaspäivien takia perumaan työtehtäviä. Minulla ei ollut hankkeella ketään tuuraajaa, joten tehtäväni alkoivat kasaantua.

Vuodenvaihteessa menetin perheenjäsenen, enkä oikeastaan ollut sen takia töistä pois. Näin jälkikäteen ajatellen menetys taisi kuitenkin olla viimeinen niitti, koska pian vuodenvaihteen jälkeen minulle tuli totaalinen lamaantuminen töiden suhteen. Tunsin voimakasta ahdistusta ja paniikkia esimerkiksi tulevista työtehtävistäni.

Kun olin yhtenä maanantaina tuijottanut tietokoneeni näyttöä pari tuntia saamatta mitään aikaiseksi, otin yhteyttä esihenkilööni ja työterveyteen. Selitin tilanteen, ja sain muistaakseni viikon sairaslomaa. Lopulta olin sairauslomalla nelisen viikkoa. Tuo aika meni jotenkin sumussa ja jälkikäteen ihmettelin, että olinko tosiaan kuukauden pois töistä.

Muutokset työarjessa

Jälkikäteen arvioiden sairausloma ja sen mahdollistama tauko töistä oli paras apu tilanteeseeni. En ollut halukas puimaan töissä henkilökohtaisia asioitani esimerkiksi esihenkilöni kanssa, vaan halusin – ja haluan edelleen – pitää työelämän ja henkilökohtaisen elämäni erillään. Avun hakeminen tuntui olevan korkean kynnyksen takana, mutta se oli vain pakko tehdä, kun ei enää ollut muita vaihtoehtoja. Nyt ymmärrän, että minun olisi pitänyt toimia jo aiemmin.

Isoin ja kaikkein työllistävin hankkeeni oli alun perin sellainen, missä puolivahingossa nousin yllättävän vastuulliseen rooliin. Jälkikäteen olen miettinyt, että sekin taisi tulla minulle vähän liian nopeasti ja tuntui, että jäin hieman yksin ison vastuun kanssa. Olen aika kriittinen itseäni kohtaan ja jännitän todella paljon omaa suoriutumistani. Vaikka sain ihan hyvää palautetta työstäni, niin silti tuntui, etten oikein riittänyt siinä tehtävässä. Tämän lisäksi olin mukana monessa pienemmässä hankkeessa. Työpäiväni koostuivat silpusta, kun yritin edistää eri tehtäviä eri hankkeissa: tuntui, että aika ei riittänyt tekemään valmista, kun takaraivossa oli aina pitkä lista muita tehtäviä.

Sairauslomani jälkeen työkuormaani tarkasteltiin, ja sain tälle isoimmalle hankkeelle työparin, jonka kanssa pystyin jakamaan työkuormaani. Työparin kanssa voimme myös suunnitella hankkeen tehtäviä yhdessä. Tästä on ollut suunnaton apu.

Arkista kanssakäymistä ja tapaamisia kasvotusten

Olen aina viihtynyt yksin (=introvertti) ja pidän siitä, että saan hoitaa työtehtäviäni itsenäisesti. Arvostan suuresti etätyön mahdollistamaa joustavuutta työaikaan sekä mahdollisuutta keskittyä omassa rauhassa työtehtävien suorittamiseen. Kuitenkin olen huomannut, että itselleni tiimiläisten merkitys arkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja parantajana on selkeä. Siihen riittää ihan tavallinen vuorovaikutus ja yhteydenpito. Etätöissä jää välillä liikaakin miettimään asioita yksinään. Saattaa olla päiviä, jolloin en ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Olemme nyt pitäneet esihenkilöni kanssa säännöllisesti tilannepalavereita, ja tiiminkin kanssa on livetapaamisia kalenterissa. Nämä ovat itselleni todella hyvä asia. Olen huomannut, että usein jo pelkkä toimistolle meneminen riittää piristämään arkea ja mieltä, ja auttaa irti negatiivisista ajatuksista.

Hankkeiden ilmapiirillä on myös suuri merkitys hyvinvointiini. Omat työtehtäväni ovat itsenäisiä, mutta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi olisi tärkeää olla tiiviissä vuorovaikutuksessa projektiporukan kanssa ja saada aktiivisesti tilannetietoa hankkeen käänteistä. Toisinaan kuormitun siitä, että minun tulee itse olla todella aktiivinen vuorovaikutuksen ja tiedon hankinnan suhteen. Olisi mukavaa joskus olla se, johon otetaan yhteyttä, kerrotaan asioita ja mietitään yhdessä ratkaisua. Joissain hankkeissa näin onkin, ja olen huomannut, että ne ovat itselleni stressittömämpiä hankkeita, kun tunnen olevansa osa tiimiä ja hyödyksi hankkeen toteutukselle.

Armollisuutta ja tuntosarvia

Olen Weladolla oppinut itsestäni paljon ja tiedän, että minun pitäisi olla armollisempi itseäni kohtaan. Olen opetellut tunnistamaan omia stressin oireitani, eli kun keskittymiskyky alkaa heiketä, asioita alkaa unohtua ja kun tavallisia työtehtäviä hoitaessa tulee epätoivoinen olo ja tunne, etten selviä.

Osaan nyt puuttua tilanteeseen, jos tunnistan näitä merkkejä tai olen väsynyt tai ylikuormittunut useana päivänä peräkkäin. Omat mielekkäät harrastukset ja riittävä lepo ovat tärkeitä voimavaroja, joista saan kaipaamaani itsevarmuutta ja jaksamista myös töihin. Sairastumisen tai henkilökohtaisen elämän mullistusten kohdalla on tärkeää pysähtyä ja ottaa aikaa. Omista tulevista työtehtävistä kannattaa pitää jonkunlaista listaa, ja käydä niitä silloin tällöin läpi esimerkiksi esihenkilön kanssa, jotta tulevia kuormituskausia voidaan ennakoida mahdollisimman hyvin ja esimerkiksi sairastapauksessa on jo jonkinlainen tilannekuva tärkeimmistä tehtävistä. Myös introvertin kannattaa toisinaan käydä tapaamassa työkavereita toimistolla ja soitella/laittaa Teamsissa viestiä muuten vain.

Tunnistitko kertomuksesta keinoja, miten sinä voit pienillä asioilla vahvistaa kollegasi tai tiimiläisesi hyvinvointia?