-

Entiset kesätyöläiset avautuvat: tällainen Welado on työnantajana!

Kesätyöhakumme on nyt auki ja kysymyksemme teknisen alan opiskelijoille on simppeli: valvottaisko yhdessä? Weladolaiset valvovat asiakkaan etua sekä työmaan asianmukaista etenemistä ja turvallisuutta rakennushankkeissa niin radalla, teillä, silloilla, kiinteistöissä, teollisuudessa kuin erilaisissa energiavoimalaprojekteissa. Asiantuntijamme huolehtivat myös hankkeiden riskienhallinnasta, ympäristöasioista, viestinnästä, valmentamisesta sekä paljosta muusta.

Opiskelijana Weladolla

Moni nuori aloittaa Welado-polkunsa kesätyöntekijänä eli projekti-insinööriharjoittelijana. Opintoja voi olla takana jo muutama vuosi ja saattaa olla vielä hakusessa, mikä lopulta on se itselle sopivin toimiala. Weladolla pääsee kokeilemaan erilaisia rakennuttamiseen ja rakennushankkeisiin liittyviä asiantuntijatehtäviä.

Valtaosa Weladon kesätyöntekijöistä myös jää taloon töihin. Miksi näin on? Annetaan vuonna 2023 valmistuneiden kertoa suorat sanat!

Weladolaisten tunnustuksia


Jarkko Härkisuo on työskennellyt weladolaisena toukokuusta 2022 lähtien. Hän aloitti työt Tampereen tietiimissä, ja työskentelee nyt Helsingissä tierakennuttamisen parissa.

"Weladolla on otettu opiskelija vastaan erittäin hyvin. Minua on pidetty tasavertaisesti yhtenä muista työntekijöistä, eikä missään vaiheessa harjoittelun aikana tullut tunnetta, etten kuuluisi joukkoon. Opiskelijatkin kutsuttiin kehityspäiville sekä pikkujouluihin, kuten kuka tahansa muukin työntekijä Weladolla. Harjoittelun jälkeen sain jatkaa opintojen ohella tuntitöinä työskentelyä omien resurssien puitteissa.

Kun aika opinnäytetyön teolle läheni, löytyi siihenkin Weladolta erittäin mielenkiintoinen aihe uusiomateriaalien parista sekä kaksi erittäin asiantuntevaa ohjaajaa, joiden avulla opinnäytetyöni valmistui erinomaisin arvosanoin ja suunnitellussa aikataulussa. Matalan hierarkian ansiosta sain aina apua opinnäytetyöhöni liittyvissä kysymyksissä.

Opinnäytetyötäni aloittaessa myös kävi ilmi, että minulla on tulevaisuudessa töitä Weladolla, kunhan vain saan opintoni suoritettua ja niin myös kesällä kävi, että kirjoitin vakituisen työsopimuksen ja sain jatkaa Weladolla projekti-insinöörinä. Myös haluni jäädä opiskelupaikkakunnalleni asumaan opintojeni jälkeen otettiin huomioon, ja minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä toisen alueen tietiimin palvelukseen.

Mahdollisiin jatko-opintoihin on myös suhtauduttu Weladolla jokaisen esihenkilöni toimesta erittäin positiivisesti ja kannustettu suuntaamaan näihin, jos kerran itsellä motivaatiota riittää," kertoo insinööriksi keväällä 2023 valmistunut ja saman tien vakinaistettu weladolainen Jarkko. Jarkon kanssa voit jatkaa juttua LinkedInissä.

​​​​​​Iida Eskola aloitti työt Weladolla toukokuussa 2023 kiinteistörakennuttamisen parissa.

"Sain mielenkiintoisen aiheen Weladolta opinnäytetyötä varten, ja pääsin luomaan toimintaohjeen haltuun otettujen rakennustyömaiden uudelleen organisoimiseksi. Aihe oli kiinnostava ja ajoittain jopa haastava, sillä haltuunotetuista rakennustyömaista ei juurikaan löydy aiemmin kirjoitettua tietoa. Sain todella hyvää sparrausta ja apua kollegoilta opparin sekä toimintaohjeen luomiseen, iso kiitos kuuluu siis heille kärsivällisyydestä ja ammattitaidon jakamisesta!

Työn yhteensovittaminen viimeisten opintojen kanssa on ollut äärimmäisen helppoa, sillä työnantaja on ollut joustava ja työtehtävät joustavia, sekä ajasta ja paikasta riippumattomia." Näin kertoo rakennustekniikasta insinööriksi valmistunut Iida.

Rami Paavilainen aloitti projekti-insinöörinä Weladon kaupunkiraideliikennetiimissä pian valmistumisensa jälkeen eli toukokuussa 2023.

”Diplomityöni tein Tampereen yliopistolle osana tutkimusryhmää. Diplomityöni käsitteli kuntien infrapalveluiden hankintaa ja organisointia, joka opetti itselleni hyvin kuntakentän toimintaympäristöä, sekä julkisten hankintojen mahdollisuuksia ja haasteita.

Työtehtävät kaupunkiratojen parissa eli minun tapauksessani käytännössä raitioteiden parissa ovat olleet melko selkeänä suuntana tai toiveena jo pitkän aikaa. Opintojeni aikana tein harjoittelijana töitä Tampereen raitiotien parissa erilaisessa työmaatehtävissä, joka varmasti on suuri syy siihen, että aiheen parissa työskentelen edelleen.

Raitioteiden rakentamisessa tilaajaosapuolena on tyypillisesti kunta tai julkisesti omistettu osakeyhtiö, joten myös diplomityön myötä syntynyttä osaamista on päässyt hyödyntämään työtehtävissä.

Mahdollisesti yllättävin asia opintojen jälkeisessä työelämässä on ollut se, miten laajasti erilaisia työtehtäviä ja mahdollisuuksia voi tulla eteen pääaineesta riippumatta. Omana pääaineenani opintojen aikana oli infrarakenteet, mutta esimerkiksi useat työtehtäväni kytkeytyvät raitiovaunuvarikoihin, joissa mukaan tulee myös itse varikkorakennus”, kertoo Tampereen yliopistosta rakennustekniikan diplomi-insinööriksi keväällä 2023 valmistunut Rami.


Arttu Heikkinen on työskennellyt Weladolla toukokuusta 2021 alkaen Lappeenrannassa ratarakennuttamisen parissa.

"Viimeisen lukuvuoden aikana oli helppoa ansaita Weladolla lisätienestiä kesätöiden jälkeen tuntityösopimuksella opintojen ohella, kun kurssien määrä oli vähentymässä. Opinnäytetyön laatimiseen sain tarvittaessa reilusti apua tutun toimiston kollegoilta aiheen ollessa sellainen, josta ei juurikaan löydy tietoa saatavilla olevista tietolähteistä.

Työni aihe käsitteli ratatyöpalavereita ja niiden työilmoitusten kehittämistä. Olen ollut RTP:issä mukana kesästä 2021 alkaen, ja myös tänä kesänä tuli oltua mukana palavereissa sihteerinä ja puheenjohtajana. Opparissa mietittiin erilaisia tapoja kehittää työilmoittamista. Tulevaisuus näyttää, miten uusilla tavoilla voisi keventää nykyistä ilmoittamistapaa", kertoo Arttu, joka valmistui insinööriksi rakennus- ja yhdyskuntatekniikasta.


Titta Kanerva on työskennellyt Weladolla opintojensa ohella kesäkuusta 2021 lähtien.

”Weladolla on mahdollista tehdä töitä ajasta ja paikasta riippumatta - toki buukattuihin palavereihin tulee osallistua, mutta näiden ajankohtiin pystyy hyvin vaikuttamaan. Tämän mahdollisuuden ansiosta opintojen ja työnteon yhdistäminen on ollut todella helppoa.

Töitä on päässyt tekemään juuri sen verran, kun mitä itselle on milloinkin sopinut - joinain päivinä ihan yksittäisiä tunteja, kun taas joinain päivinä reippaasti enemmänkin. Paikkariippumattomuus mahdollisti opintojeni aikana muun muassa sen, että pystyin viettämään lähes puoli vuotta Alankomaissa syventämässä osaamistani - muutenkin niin vapaa-ajan-, opinto-, kuin työreissujen yhteensovitus on onnistunut hyvin.

Aloitin työt Weladolla kesällä 2021 ja hyvin nopeasti sainkin jo reilusti vastuuta ja pääsin mielenkiintoisiin projekteihin kiinni - joiden parissa olenkin pääosin jatkanut nyt valmistumisen jälkeen. Mielestäni hienoa Weladolla on ollut se, että opintojen keskeneräisyydestä huolimatta kohtelu on ollut samaa kuin ns. täysipäiväisten työntekijöidenkin kohdalla - haasteita annetaan, omaan työhön on mahdollista vaikuttaa ja samat henkilöstöedut kuuluvat kaikille.

Diplomityön tekemisen mahdollisuudesta Weladolle mainittiin hyvin pian aloitettuani työt. Oltuani vuoden osa-aikaisesti töissä otin silloiseen esihenkilööni yhteyttä ja yhdessä hänen kanssaan sparraillen löysimme aiheen, joka olisi kiinnostava sekä itselleni että Weladolle. Sain hyviä ideoita ja hyvin vapaat kädet työstämistä varten ja pystyinkin tutkimaan aihealueita mielenkiinnonkohteitteni mukaisesti. Vapaus, luottamus ja mielenkiintoinen aihe varmasti myötävaikutti siihen, että työ valmistui haluamassani ajassa ja parhaalla mahdollisella arvosanalla.

Koenkin, että Weladolla työskentely ei ole haitannut opintojani millään lailla, vaan täällä nimenomaan kannustetaan opintojen loppuunsaattamiseksi. Tätä kuvastanee se, että valmistuin tavoiteaikaa nopeammin työnteosta huolimatta”, kertoo diplomi-insinööri kesällä 2023 valmistunut ja samalla Weladolle vakinaistettu Titta. Weladolaiset äänestivät Titan myös vuoden 2023 kansainvälisen yhteistyön keisarinnaksi.

Olli Sassali aloitti Weladolla toukokuussa 2022 ratarakennuttamisen parissa. Hän valmistui ja samalla sai vakinaisen työsopimuksen kesällä 2023. Syksyllä Olli siirtyi töihin turvalaitetiimiin.

"Pääsin Weladolla diplomityössäni käsittelemään eurooppalaisen junankulunvalvontajärjestelmän jälkiasennuksia työkoneisiin. Aihe oli haastava, sillä vanhempien mallien uudelleen asennuksista ei vielä ole Suomessa paljoa tietoa. Sain kuitenkin apua ja kokemusta Ruotsista STHK:n väeltä diplomityöni edistämiseen. Lisäksi he auttoivat työni loppupuolella myös lukemalla työni läpi ja kommentoimalla sitä.

Welado oli joustava diplomityöni tekemisen suhteen. Resursoinnit katsottiin siten, että aikaa jäi mielestäni riittävästi diplomi- sekä projektityöhön. Projektin loputtua siirryin tekemään täysipäiväisesti diplomityötä, jotta valmistuminen tapahtuisi aikataulussa. Työtä sain tehdä itsenäisesti, mutta Weladolla on kuitenkin helppo kysyä apua tilanteen sitä vaatiessa", kertoo diplomi-insinööriksi valmistunut Olli, jonka weladolaiset äänestivät vuoden 2023 kehittyjäksi.

Carita Rantaeskola aloitti Weladolla projekti-insinööriharjoittelijana keväällä 2022 suunnitteluttamisen tiimissä.

"Tein töitä koko kesän, ja viimeisen vuoden maisterin opintojen jatkuessa sain yhdistettyä työt ja opinnot sujuvasti. Projektipäällikkö ja nykyinen esihenkilöni kannusti minua alusta asti valmistumaan ajallaan ja oli aidosti tukena, jotta työkuorma ei olisi liiallinen opintojen aikana. Olin myös itse siitä vastuussa − tein vain sen verran töitä, mikä tuntui kohtuulliselta. Tämä onnistui, kun pidin projektipäällikön tietoisena siitä, milloin pystyn tekemään enemmän töitä ja milloin taas keskityin tenttiin tai muihin opiskeluihin.

Työsuhteen alussa oli jo selvää, että diplomityön tekeminen voisi olla mahdollista. Kun diplomityön aloittaminen ajankohtaistui, kollegani ideoi minulle todella mielenkiintoisen aiheen kehittää radan investointihankkeiden kiertotalouden prosessia. Diplomityö tehtiin Väyläviraston toimeksiannosta ja aloin tekemään työtä täysipäiväisesti viimeisten kurssien päätyttyä huhtikuussa.

Asetin itselleni tavoitteen valmistua syyskuun viimeinen päivä, mikä toteutui. Aikataulu oli kunnianhimoinen ja se ei olisi toteutunut ilman ohjaajianisekä kaikkea muuta Weladolta saamaani tukea. Kiitos vielä tuhannesti kaikesta avusta! Nyt on ollut mahtava päästä mukaan työelämään, kun vapaa-aika on vapaa-aikaa." Näin kertoo Carita, joka valmistui syyskuussa diplomi-insinööriksi pääaineenaan teollisuuden ympäristötekniikka. Samalla hänet vakinaistettiin Weladolle.

Teemu Saarenpää aloitti Weladolla kiinteistöyksikössä opinnäytetyöntekijänä helmikuussa 2023.

”Heti ensimmäisinä päivinä kävi selväksi, että jokainen työntekijä on yhtä arvokas - opiskelija, vasta valmistunut tai jo kokeneempi asiantuntija. Opintojen myötä kiinnostusta herätti energiatehokkuus ja opinnäytetyön aiheeksi valikoitui teollisuusrakennuksen energiansäästöselvitys. Aihe oli Weladon sisällä kohtuullisen vieras, mutta sain silti työn tekemiseen tarvittavaa tukea. Iso kiitos vielä Janne Rantaeskolalle sekä Juha Moilaselle kaikesta tuesta ja kannustuksesta.

Opinnäytetyön ohella pääsin myös osallistumaan muutamaan eri projektiin, joissa sain vastuuta ja pääsin kehittämään paljon omaa osaamistani. Työnteko ei hidastanut opinnäytetyön valmistumista - Weladolla kannustetaan paljon opiskelijoiden valmistumiseen ja tämä otettiin huomioon myös minun osallani.”Näin kertoo Teemu, joka valmistui insinööriksi talotekniikasta kesäkuussa. Samalla hänet vakinaistettiin Weladolle.

Henri Manninen aloitti kesätyöt Weladolla ratarakennuttamisen parissa toukokuussa 2022.

"Työskentelin kesän avustavissa tehtävissä ratarakennuttamisen parissa ja opintojen jatkuessa syksyllä jatkoin töissä osa-aikaisena. Työtehtävät ovat olleet kiinnostavia ja niissä on päässyt tutustumaan erilaisiin asioihin ja hankkeen eri tehtäviin. Opintojen ja töiden yhteensovittaminen on ollut sujuvaa, eikä missään kohtaa tuntunut siltä, että työt olisivat haitanneet opiskelua.

Keväällä 2023 koitti diplomityön aika, jota varten löytyi mielenkiintoinen aihe asiakkaaltamme Väylävirastolta. Työn aiheena oli raiteiden päättämistavat ja sellaisen valintaperusteet. Tykkäsin aiheesta erityisesti siksi, että se syntyi aidosta tarpeesta, koska Suomessa ei ollut kattavaa ohjeistusta päättämistavan valitsemiseksi. Sain diplomityöprosessiin mukaan loistavat ohjaajat niin työnantajan, asiakkaan kuin yliopistonkin puolesta, ja heidän antama palaute ja tuki oli suureksi avuksi. Weladolla opinnäytetyöprosessi sujui hyvin, sillä saatoin sen aikana keskittyä vain siihen.

Weladolla tuntee, että työntekijöitä todella arvostetaan ja tukea saa aina tarvittaessa. Halusinkin valmistumisen jälkeen ilman muuta jatkaa vakituisena ja ilokseni myös työnantaja oli samaa mieltä", kertoo marraskuussa 2023 diplomi-insinööriksi valmistunut Henri.

Onneksi olkoon valmistuneille!

Vuonna 2023 Welado-polkunsa aikana valmistuneita oli yhteensä 12. Valmistumisen yhteydessä tarkastellaan työsuhteen kokonaistilanne uudestaan: onko henkilöllä toiveita jatkaa töitään Weladolla vakituisessa työsuhteessa ja miten toive sopii yhteen projektitilanteen kanssa. Samalla tarkistetaan valmistuneen asiantuntijan nimike ja palkka.

Perinteisesti Weladolla palkitaan jokainen valmistunut myös lahjakortilla, jolla voi shoppailla jotain juuri itselle sopivaa joko muistoksi tai käytännön tarpeeseen.

Sinustako weladolainen?

Weladon kesätyöhaku vuodelle 2024 on avoinna maanantaihin 29. tammikuuta 2024 saakka. Urasivustollamme voit tutustua avoimiin kesätyöpaikkoihin. Tutustu myös tarkemmin, mitä opiskelijoille tarjoamme. Instagramissa pääset kiinni weladolaiseen fiilikseen ja LinkedInissä voit seurata uutisointiamme ja verkostoitua kanssamme.

Nopeat pärjää aina, eli kerro meille itsestäsi mahdollisimman pian. Lähetämme kutsuja potentiaalisille weladolaisille joulupuurotapahtumiin, joissa pääsemme tutustumaan toisiimme paremmin. Joulupuurotapahtumat järjestetään Oulussa, Tampereella ja Helsingissä 4. joulukuuta 2023.

Kysyttävää rekrytointiin liittyen? Elli auttaa sinua, joten laitahan viestiä. Ellin soittoajat löytyy kesätyöpaikkailmoituksesta.

Ellinoora Nissinen, ellinoora.nissinen@welado.fi