Welado Group on ostanut Seclion Oy:n

Yritysosto: Welado Group vahvistaa asemaansa turvallisuuden ja kriittisen infrastruktuurin asiantuntijana Pohjoismaissa
Welado Group on ostanut suomalaisen Seclion Oy:n, joka on kyberfyysiseen turvallisuuteen erikoistunut konsultointiyhtiö. Yritysoston myötä Welado vahvistaa entisestään asiantuntemustaan ja palveluvalikoimaansa vastatakseen turvakriittisten alojen ja hankkeiden sekä puolustusteollisuuden tarpeisiin.
Seclion on hallinnollisen, fyysisen ja kyberturvallisuuden erikoisasiantuntija. Yhtiön palvelut kattavat muun muassa turvallisuuskartoituksia, turvallisuussuunnittelua, testauspalveluita sekä hankintakonsultointia.
Yritysosto on osa Welado Groupin kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on olla Pohjoismaiden halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle rakennetun ympäristön sektorilla. Kauppa tukee eritoten tavoitteita laajentua puolustusteollisuuden ja huoltovarmuuden sektoreilla Suomessa ja Ruotsissa.
”Olemme aloittaneet yhteistyön Seclionin kanssa jo aiemmin tänä vuonna vastataksemme paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Tämä yhteistyö syventyy nyt yhteiseksi työksi”, kertoo Weladon toimitusjohtaja Noora Haverinen.
"Seclionin perustamisesta lähtien tavoitteemme on ollut rakentaa turvallisempaa yhteiskuntaa. Liittyminen osaksi Weladoa antaa meille mahdollisuuden kasvaa ja varmistaa tulevaisuus kyberfyysisen turvallisuuden pohjoismaisena edelläkävijänä. Olen ylpeä siitä, että voimme jatkossa yhdistää osaamisemme Weladon laajaan verkostoon ja tarjota asiakkaillemme korkeatasoisten turvallisuuspalveluiden lisäksi tarvittaessa myös laajempaa tukea. Tämä kauppa vahvistaa strategiaamme olla alan johtava kumppani niin Suomessa kuin kansainvälisesti – jatkossa yhdessä Weladon kanssa,” sanoo Seclionin toimitusjohtaja Niko Ryhänen, ja jatkaa:
“Yhteinen arvomaailma ja synergioita tuova osaaminen ovat olleet yrityskaupan onnistumisen tärkeimpiä elementtejä. Asiakkaamme hyötyvät kaupan myötä laajentuvasta palvelutarjoamasta, ja henkilöstömme saa uusia mahdollisuuksia kasvaa osana kansainvälistä Weladoa. Yhdessä OMT Groupin puolustusteollisuuteen liittyvän kokemuksen ja Ruotsin asiakaskentän kanssa näemme Ruotsissa merkittäviä mahdollisuuksia myös Seclionin perinteisillä vahvuusalueilla.”
Turvaa rakennetun ympäristön hankkeisiin
Seclionin osaamisen yhdistäminen Weladon monialaisiin rakennetun ympäristön konsultointipalveluihin tarjoaa konsernille mahdollisuuden tarjota asiakkailleen entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, jotka kattavat koko elinkaaren suunnittelusta toteutukseen ja käytön aikaan.
”Rakennuttamishankkeiden osalta pystymme yhdessä kehittämään palveluitamme ja vastuullisuuttamme laajentamalla turvan osaksi kokonaisuutta turvallisuuden, riskienhallinnan, ympäristövastuullisuuden ja sosiaalisen vastuullisuuden kanssa”, kertoo Noora.
Seclion jatkaa toistaiseksi omana yhtiönään ja Niko Ryhänen Seclion Oy:n toimitusjohtajana. Asiakkaille ja projektityöhön kauppa ei vaikuta, vaan arki jatkuu normaaliin tapaan.
”Synergioita alamme toki heti miettimään yhdessä koko henkilöstön kanssa. Niitä onkin jo iloisesti valmistelussa niin aihioina kuin konkreettisena tekemisenäkin. Niko tiimeineen tuo lisäarvoa myös Weladon konsernin omaan turvallisuusjohtamiseen ja sen kehitykseen. Haluamme olla suunnannäyttäjä myös tällä saralla”, tiivistää Marleena Härkönen, Welado Groupin yritysosto- ja lakiasiainjohtaja.
Kaipaatko lisätietoja yrityksistä ja palveluistamme? Ole yhteydessä!
Niko Ryhänen, toimitusjohtaja, Seclion Oy
+358 40 668 4393, etunimi.sukunimi@seclion.fi
Noora Haverinen, toimitusjohtaja, Welado Group
+358 40 760 6551, etunimi.sukunimi@welado.fi
Tietoja Seclionista
Seclion Oy on vuonna 2013 perustettu riippumaton suomalainen asiantuntijayritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia turvallisuuskonsultointipalveluja organisaatioille. Yritys palvelee laajasti sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoita valtionhallinnosta pörssiyhtiöihin, painottuen erityisesti huoltovarmuuden kannalta kriittisiin organisaatioihin ja puolustussektoriin. Seclionin toiminta perustuu vahvaan asiantuntemukseen, ja sen 12 hengen tiimi koostuu kokopäiväisistä turvallisuusalan ammattilaisista. Seclion Oy:n liikevaihtoennuste vuodelle 2025 on 1,5 miljoonaa euroa.