-

Taneli Sammaljoki: Joustava työaika mahdollistaa minun ja kanojen hyvinvoinnin

Taneli Sammaljoki: Joustava työaika mahdollistaa minun ja kanojen hyvinvoinnin

Projekti-insinööri Taneli Sammaljoki seikkailee kahden hyvin erilaisen työn välillä. Asiantuntijatyö ratarakennuttamisen parissa ja fyysinen työ osa-aikaisena maatalousyrittäjänä pitävät työn tekemiseen jo nuorena tottuneen miehen aktiivisena.

Taneli asuu ja on kotoisin Sastamalasta, jossa hänen vanhemmillaan on viljatila. 13-vuotiaana Taneli aloitti kesätyöt naapurin maatilalla. Myöhemmin vanha kesätyönantaja tarjosi Tanelille ja hänen veljelleen pientä osuutta kanalastaan.

”Olen kolmisen vuotta ollut osa-aikainen maatalousyrittäjä. Olemme tuottaneet haudontamunia, joista kuoriutuu muille tuottajille untuvikkoja. Yleisesti tuntuu, että maataloustuottajia ei juurikaan arvosteta. Weladolla uteliaisuus on ollut ainoastaan positiivista, ja kanala on herättänyt aitoa kiinnostusta kollegojen keskuudessa”, Taneli kertoo.

Taneli on pienestä pitäen osallistunut aktiivisesti kotitilansa töihin. Yhä kevään kylvöt, kesän muut työt ja syksyn sadonkorjuu rytmittävät hänen vuottaan.

Welado työpaikkana

Rakennustekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen Yliopistosta valmistunut Taneli aloitti Weladolla maaliskuussa 2022. Sitä ennen hänellä oli työkokemusta opiskeluajaltaan urakointipuolelta.

”Hain Weladon tiepuolelle, mutta Katajan Jyrki sai minut vakuuttumaan ratamaailman mahdollisuuksista. Olen saanut hyvin ohjausta ja mahdollisuuden tehdä töitä itsenäisesti, sekä haastaa osaamistani. Rautatiesuunnittelun kurssi kehitti ymmärrystäni ratarakentamisesta. Oppimispolkuni on ollut nousujohteinen, vaikka toki opittavaa vielä riittää. Ratapuoli on osoittautunut kiinnostavaksi ja innostavaksi maailmaksi.”

Kesällä 2023 Taneli Sammaljoki työskentelee kustannuslaskennan parissa Jyväskylä–Pieksämäki-perusparannushankkeessa ja hankintojen parissa Turun tunnin junassa. Lisäksi Taneli työskentelee Kouvola–Luumäki-ratahankkeessa ja Tampereen henkilöratapiha-hankkeessa.

Joustava työaika mahdollistaa weladolaisen – ja kanojen – hyvinvoinnin

”Arvostan sitä, että meillä saa tehdä töitä joustavasti kotoa. Moni rakennusalalla työskentelevä kaverini on ihmetellyt weladolaisille tuttua vapautta. Joustava työaika taas mahdollistaa sen, että jos kanalassa on akuuttia tarvetta, voin aloittaa siellä aamusta kuuden aikaan, ja jatkaa päivää Weladon läppärin äärellä. Kollegani ja esihenkilöni tietävät, miten palloilen töiden välillä, ja se on kaikille ookoo.”

Taneli näkee itsensä tulevaisuudessakin hybriditöissä eli vuorottelemassa traktorin ratin ja läppärin välillä.

”Ratarakennuttajan työt vaativat keskittymistä ja tarkkuutta. Maatilan töissä ei joudu miettimään niin paljon, koska työt sujuvat rutiinilla. Olen lapsesta asti pelannut koneiden kanssa ja tehnyt käsilläni. Parasta on vaihtelu istumatyön ja kroppaa liikuttavien ulkotöiden välillä”, Taneli kertoo.

 

Haluatko tietää lisää ratarakennuttamisesta, millainen Welado on työpaikkana tai kanoista? Ota yhteyttä Taneliin!

taneli.sammaljoki@welado.fi, +358 40 748 5111