-

Katja Tiihonen: Olen softakoodari, ja tässä mie nyt olen!

”Työ ei minua stressaa, se on leppoisaa!” Näin iloitsee neljän teini-ikäisen lapsen äiti ja Weladon projektipäällikkö Katja Tiihonen, jonka mukaan kotona on paljon enemmän hässäkkää kuin ratahankkeissa.

Katja aloitti Weladolla vuonna 2019 projekti-insinöörin tehtävissä. Taustalla hänellä oli koulutus tietojenkäsittelyyn sekä kymmenen vuoden kokemus softakehittäjänä. Ennen Weladoa Katja työskenteli Miprolla useissa eri rooleissa, mistä kertyi osaamista rautateiden turvalaitejärjestelmistä järjestelmätoimittajan näkökulmasta.

”Olin silti rakennuttamisessa täysin keltanokka. Siitä huolimatta sain lämpimän ja ymmärtäväisen vastaanoton. Asiantuntijat briiffasivat minulle oman osaamisensa ja opettivat kaiken, minkä nyt tiedän. Esimerkiksi Esa Kahrola kertoi riskienhallinnan perusteet, Pekka Kerola kävi läpi releasetinlaitteet ja mitä kaikkea valvojan tehtäviin kuuluu ja Sini Koivula opasti taloushallintaan liittyvät asiat. Jouni Vidqvist koulutti minut rakennuttajan rooliin alusta alkaen sillä ajatuksella, että minusta leivotaan projektipäällikkö”, Katja muistelee ratahankkeiden korkeakouluaan.

Ohjelmistokehittäjästä ERTMS-asiantuntijaksi

Weladolla Katja on toiminut Kaakkois-Suomen kauko-ohjaus –hankkeessa (KAKO) projekti-insinöörinä, Pohjois-Suomen kauko-ohjaus -hankkeessa (POKA) teknisenä asiantuntijana ja Digiradassa vaatimustenhallinnan asiantuntijana. Welado-polkunsa aikana hän on päässyt myös kouluttautumaan. Sisäisen mentoroinnin lisäksi hyvinä esimerkkeinä toimivat EUG:n ja Digiradan ERTMS-asiantuntijakoulutukset, jotka Katja suoritti vuonna 2022.

”Weladolla olen päässyt kasvattamaan omaa asiantuntijuuttani, minkä lisäksi minulle on tarjottu uusia haasteita ja vastuita juuri sopivan jyrkässä kasvukäyrässä. Pidän siitä, että pääsen tutkimaan asioita oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Nyt työskentelen Kaakkois-Suomen kauko-ohjaus -hankkeessa (KAKO) projektipäällikkönä, Digiradassa vaatimustenhallinnan asiantuntijana ja viiden weladolaisen nimettynä esihenkilönä. Vuonna 2023 otin vastuulleni huolehtia myös Rytkösen Tommin kanssa Weladon turvalaiteasiantuntijuuden resurssoinnista. Viimeisin aluevaltaukseni on jäsenyys kansainvälisessä tiimissä, jossa kehitämme yhteistyötä STHK:n kanssa.”

Katja on jo kerran vieraillut Weladon Ruotsin liiketoimintaa edustavan STHK:n (Stockholmskonsulternan) Tukholman toimistolla kertomassa Digiradasta ja ideoimassa yhteisiä mahdollisuuksia. Nyt yhteistyötä ruotsalaisten kollegoiden kanssa on arjessa muun muassa juuri Digiradassa.

Miten tasa-arvoinen Welado on työpaikkana?

”Meillä uudetkin ihmiset otetaan tiimiin tasavertaisina. Toki tulokas saa tuekseen kokeneemman konkarin. Meillä ei erotella, millaisella taustalla tai kokemuksella kukakin töihin tulee, kunhan jokainen tekee oman työnsä”, Katja Tiihonen kertoo.

Katjan kokemuksen mukaan tasa-arvoisuus syntyy siitä, että keskusteluilmapiiri pidetään avoimena ja siten luodaan turvallinen ympäristö kysellä, mokailla ja oppia.

”Psykologinen turvallisuus on avainasemassa siinä, että jokainen uskaltaa avata suunsa ja pyytää apua. Yhtä olennaista on myös tarkistaa toiselta, että voinko auttaa, tarviitko jeesiä. Konkareilla on suuri rooli turvallisuuden luomisessa. Heidän on hyvä myös sanoa ääneen, että olen apunasi, mikäli jokin askarruttaa.”

Haluatko kuulla tarkemmin, millaista on olla töissä Weladolla tai Katjan asiantuntijuudesta? Kysy Katjalta:

katja.tiihonen@welado.fi

+358 40 839 7999