-

Projekti-insinööriharjoittelija Sanni Heikkinen

0 kommenttia

Moi, olen Sanni Heikkinen. Työskentelen Oulu-Kontiomäki ja Kontiomäki-Pesiökylä ratahankkeilla projekti-insinööriharjoittelijana. Aloitin toukokuun alussa Weladolla ja tähän mennessä näillä hankkeilla tehtäviini on kuulunut muun muassa projektien asiakirjojen valmistelua ja sihteerinä toimimista. Tehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia, sillä en ole aikaisemmin työskennellyt ratarakennuttamisen parissa.  

Infra-ala on alana siten kiinnostava, että jos aiheesta on edes etäisesti kiinnostunut, alalta kyllä löytyy kaikille jotain mielenkiintoista tehtävää. Voit olla esimerkiksi innostunut laskemisesta, tietomalleista tai projektinhallinnasta, olla introvertti tai ekstrovertti tai jotain siltä väliltä, niin alalta kyllä löytyy jokaiselle mieluista tehtävää.  

Itselleni oli selkeää, että omat vahvuuteni ovat toimiston puolella työskentelyssä sekä sosiaalisessa työskentelyssä, siispä niitä olen päässyt täällä Weladolla toteuttamaan. Welado onkin työntekijän näkökulmasta mahtava työpaikka, sillä täällä pääsee vaikuttamaan työtehtävien sisältöön sen mukaan, mistä on kiinnostunut.  

Opiskelen Oulun yliopistossa rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa, ja minulle on opintojen myötä selkiytynyt, että en halua työssäni keskittyä varsinaiseen suunnittelutyöhön. Siispä oli huippua löytää Welado ja päästä tänne toteuttamaan ja kehittämään omia vahvuuksiani ja mielenkiinnonkohteitani rakennuttamisen parissa.  

Työskentely Weladolla tukee opintojani mainiosti, ja toisaalta opiskelemani ala on tukenut työskentelyä Weladolla jo tähän mennessä. Kävin yliopistolla Weladon järjestämän rakennuttamisen kurssin, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen. Kurssi olikin se tekijä, miksi innostuin hakemaan Weladolle projekti-insinööriharjoittelijaksi.  

Sen lisäksi, että Weladolla työskentely edesauttaa opintojani, se myös ohjaa uraani haluamaani ihmisläheisempään suuntaan. Voinkin suositella Weladoa kesätyöpaikkana infra-alalla opiskeleville tai siitä kiinnostuneille, sillä weladolainen työtapa antaa paljon eväitä opintoja ja tulevaisuuden töitä ajatellen. 

Kesäterveisiä työn parista toivotellen, Sanni 


Kommentit

Ei kommentteja