-

Projektipäällikkö Lauri Bois

Perhekeskeinen projektipäällikkö

Lauri Bois työskentelee projektipäällikkönä Tampere-Seinäjoki-radan turvalaitehankkeessa oman yrityksensä Elboisin kautta. TASE-hanke on toisintoa Riihimäki-Tampere- eli RITA-hankkeelle, jonka Bois tiimeineen sai päätökseen vuonna 2018. Turvalaitteiden uusimishanke vaatii paljon töiden yhteensovittamista ja suunnittelua, sillä työ tapahtuu vilkkaasti liikennöidyllä pääradalla. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 75 miljoonaa euroa. Työn vastapainoksi Lauri käy aktiivisesti Ilveksen Crossfit-salilla kotikaupungissaan Hämeenlinnassa.

Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?

Weladon hallituksen puheenjohtaja Jouni Vidqvist palkkasi minut vuonna 2009 suoraan ammattikorkeakoulun penkiltä. Ammattikorkeakoulussa ei opeteta varsinaisesti rautatiealan perusteita, vaan osaaminen ja kokemus on hankittava työn ohella. Työtehtäviäni on lisätty ja vastuutani kasvatettu sitä mukaa, kun olen oppinut ja omaksunut uusia asioita.

Haluan korostaa, että olen oppinut niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Welado työnantajana on ollut tämän suhteen kannustava, mutta oikealla tavalla myös jämäkkä. Olen omaksunut myös itse Jounin opettaman tunnuslauseen koskien virheiden tekemistä: ”ensimmäinen kerta on vahinko, toinen kerta on tietoinen valinta”.

Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä, että hän ei tee samaa virhettä uudestaan — Winston Churchill

Vuosien 2015-2017 aikana toimin projektityön ohella sähkörata- ja turvalaiteryhmäpäällikön esihenkilötehtävissä 15 hengen tiimille. Kun RITA-hanke starttasi vuonna 2016, halusin keskittyä täysipäiväisesti projektityöhön. Ihmisiä ei voi johtaa vasemmalla kädellä, joten katsoin parhaaksi jättää esihenkilövastuut hetkeksi syrjään. Se oli valinta, joka tuntui ehkä hieman omaa urakehitystäni vastaan toimimiselta, mutta koin sen oikeaksi ihmisten ja hankkeen kannalta.

Nyt työni painottuu projektijohtamisen tehtäviin, joita isossa hankekokonaisuudessa riittää. Johtaminen on minulle jollain tasolla luontevaa, mutta ei itseisarvo. Jos kukaan muu ei ota ratista kiinni, niin en osaa olla tarttumatta siihen itse. 

Mitä asiantuntijuus sinulle merkitsee, ja miten se sinun työssäsi konkreettisesti näkyy asiakkaalle?

On tärkeätä, että meillä ja meidän tiimeissämme on erilaista osaamista, joka hyvillä työmenetelmillä pystytään yhdistämään toimivaksi projektinjohto- tai asiantuntijaorganisaatioksi. Pidän ajatuksesta, että tekijöitä ja meidän osaamistamme arvostetaan ja korostetaan.


Hankkeen onnistumisen tärkeimmät tekijät omasta näkökulmastasi?

Tulee olla yhteistä tavoitetta kohti valmennettu porukka, jolla on osaaminen ja ammattitaito kohdillaan, mutta myös keskinäinen luottamus toisiinsa. Silloin tiimi voi luottaa toisiinsa, että jokainen tekee osansa ja sen minkä on luvannut. Siitä syntyy luontevasti yhdessä tekemisen meininki. Hankemaailmassa eritoten pätee vanha sanonta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnittelun lisäksi vielä realistinen aikataulutoteutus ja hankintojen valmistelu hyvissä ajoin, niin näillä päästään jo pitkälle.

Weladolla vietettyjen vuosien aikana olen oppinut hyvin paljon alasta ja oppinut arvostamaan entistä enemmän kokemusta, jota vanhemmilta konkareilta löytyy. Työtä tehdessä meillä on iso yhteiskunnallinen vastuu.

Mihin itse haluat työssäsi aina erityisesti panostaa ja tehdä hyvin?

Haluan aina tehdä parhaani. Meidän koko tiimillä on weladolainen palveluasenne niin tilaajaa kuin muita hankkeen toimijoita ja sidosryhmiä kohtaan. Avainasemassa on selkeä vastuunjako, avoin kommunikaatio ja vastuullinen päätöksenteko.

Isoimmat onnistumisesi urasi aikana?

Kokonaisuutena Riihimäki-Tampere- eli RITA-hanke ja erityisesti siihen liittyvä käyttöönottovaihe. Oli palkitseva tunne, kun monen vuoden suunnittelu ja tekeminen konkretisoituivat. Saimme hankkeesta hyvää palautetta, ja ihmiset ympärillä olivat aidosti kannustavia, kun kaikki meni suunnitellusti tässä erityisen vaativassa hankkeessa. Useammassa uudessa hankkeessa on ehdotettu, että käytettäisiinkö samoja toimintamalleja samalla tavalla kuin RITAssa. Tämä kertoo siitä, että joitain asioita on tehty oikein.


Mikä takaa weladolaisten työssä parhaan laadun?

Parhaaseen laatuun liittyy luonnollisesti monia elementtejä. Nostaisin tässä yhteydessä yhtenä elementtinä onnistuneen resursoinnin, jonka ansiosta asiantuntijoilla on mahdollisuus onnistua omassa positiossaan. Minun tehtäväni projektipäällikkönä on muun muassa varmistaa, että asiantuntijoilla on riittävästi aikaa huolehtia omista vastuutehtävistä, tai että hankkeelta ei viedä osaavia resursseja toisaalle.

Projekteissa työskentelee myös sellaisia henkilöitä, joita on resursoitu muillekin projekteille. Tietyissä tehtävissä olen opastanut varaamaan kalenteristaan päivän viikossa ilman sovittuja kokouksia, jolloin on aikaa reagoida yllättäviin asioihin, sillä niitä tulee aina vastaan. Jos kalenteri on liian täysi, joutuu kierteeseen, josta pois pääseminen on hankalaa.  


Mitä weladolaisuus sinulle merkitsee? Miten se näkyy omassa arjessasi?

Opiskelin vielä ammattikorkeakoulussa, kun saimme vaimoni kanssa ensimmäisen kolmesta lapsestamme. Perhe on minulle elämässä keskeinen asia. Halusin alusta lähtien olla läsnä lasteni arjessa, ja varmistaa, etten jää paitsi lapsiperhearjen mieleenpainuvista hetkistä. Työnantaja on mahdollistanut kaipaamani jouston omien toiveideni ja perheeni tarpeiden mukaan. Joustavan työskentelyn ohella olen päässyt näkemään läheltä lasteni kasvun, voinut olla paikalla ensimmäisinä eskari- ja koulupäivinä ja päässyt huolehtimaan perheeni jaksamisesta. Toisaalta myös perheeni on joustanut, ja vaimoni ottanut enemmän vastuuta lapsista, kun töissä on ollut kiireisempiä kausia.

Weladolaisuuden ydintä on se, että työt tehdään ajallaan ja parhaan tietotaidon puitteissa. Joustavat työajat ja jo ennen koronaa tutuksi tullut etätyö mahdollistavat hyvin itsenäisen työskentelyn, joka taas vaatii itsekuria ja itsensä johtamista.


Missä haluat Welado-polkusi aikana kehittyä?

Aiemmin ajattelin, että uralla eteneminen tarkoittaa aina nousemista esimies- ja johtotehtäviin sekä monipäistä tiimiä. Tällä hetkellä koen pikemminkin, että oman osaamisen ­ja siihen liittyvien työkalujen vahvistaminen on tärkeämpää. Maailma muuttuu ympärillä, ja pyrin kehittämään itseäni ja soveltamaan omaa osaamistani sen mukaisesti.


Mitä haluaisit alallamme kehittää parempaan suuntaan?

Meidän pitäisi lukuisien palavereiden ja kaiken byrokratian keskelläkin muistaa, että olemme kaikki ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen. Inhimillisyyden tulisi olla nykyistä vahvemmin mukana toimintatavoissa ja suhtautumisessa toisiimme. Hankkeen onnistumista voidaan mittaroida monin eri tavoin, mutta itse pidän tärkeänä, että myös aivan ruohonjuuritasolla hanketta pidetään onnistuneena. Tämä heijastuu isossa mittakaavassa koko yhteiskuntaan, ja siten myös tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Kun tekijät voivat hyvin, sillä on moninkertaiset positiiviset vaikutukset.

Rakennuttaminen on yhdessä tekemistä parhaimmillaan!

Haluatko keskustella, miten Lauri tiimeineen voisi auttaa sinun hankkeellasi? Ota yhteyttä!

lauri.bois@welado.fi, +358 40 726 3764