-

Liiketoimintajohtaja Joonas Haverinen

0 kommenttia

Joonas Haverinen johtaa Weladon tie-, teollisuus- ja kiinteistörakennuttamisen liiketoimintaa. Uusien töiden hankkimisen lisäksi Joonas ylläpitää substanssiosaamistaan toimimalla projektipäällikkönä valtatie nelosen Oulu-Kemi välin hankkeilla.

Missä olet asiantuntija? Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?

Vahvinta osaamiseni on tie- ja katurakennuttamisessa sekä siltojen rakennuttamisessa, sillä niiden parissa olen 17 vuotta työskennellyt. Koen, että kun on näin kauan jo hommia tehnyt, niin nyt on mielekästä vetää, kasvattaa ja kehittää liiketoimintaa.

Rekrytoimme koko ajan uutta ja erilaista osaamista, ja tehtäväni on miettiä, miten sitä voidaan hyödyntää, ja miten meidän bisnesmahdollisuuksiamme voidaan osaamisen avulla laajentaa. On mielekästä hommaa nähdä, miten muut osaajat meillä kasvavat ja kehittyvät.

Mitä asiantuntijuus sinulle merkitsee ja miten se sinun työssäsi konkreettisesti näkyy asiakkaalle?

Toimitaan meidän yrityksen arvojen mukaisesti ja koitetaan yhdessä löytää aina parhaat ratkaisut asiakkaille. Tämä on tiimityötä. Meikäläisenkin työ on hyvin pitkälti muiden auttamista tai selvittelyä, kuka osaa auttaa.

Millaisia tehtäviä työpäiviisi kuuluu?

Päätyöni on varmistaa yrityksen kannattava kasvu, mikä käytännössä tarkoittaa tarjousten laatimista ja töiden hankkimista tie-, teollisuus- ja kiinteistörakennuttamisen asiantuntijoille. Suunnitelmissamme on kasvattaa kiinteistö- ja teollisuusrakennuttamisesta niin isot, että niistäkin voisi puhua omina liiketoimintoinaan. Kartoitamme koko ajan myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joista vesiväylien sekä ilmailu- ja energiahankkeiden rakennuttaminen ovatkin jo osittain käynnistyneet.

Mitä uudet palvelualat pitävät sisällään?

Vesiväylärakennuttaminen voi sisältää sisävesi- tai meriväylien ruoppausta, syventämistä ja kunnossapitoa. Samaan kuuluu myös merenkulun turvalaitteet, kuten majakat, sekä niiden ylläpito. Voimme olla mukana myös laiturien ja satamien rakennushankkeissa.

Ilmailualaan kuuluu lentoliikenteeseen liittyvät kiinteistöt ja infra, kuten lentokentät. Olemmekin juuri solmineet Finavian kanssa kaikkia Suomen lentoasemia koskevan puitesopimuksen.

Energiapuolella olemmekin jo sananmukaisesti syvällä, sillä meillä on viisi henkilöä mukana Posivan loppusijoitusratkaisuun liittyvissä projekteissa. Myös Fortum työllistää useita asiantuntijoitamme erilaisissa rakennuttamistehtävissä.

Millainen koulutus- ja työhistoriasi on?

Valmistuin Oulun yliopistosta ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2004. Valmistumisen jälkeen työskentelin ISS Proko Infrassa kahdeksan vuotta ensin rakennuttajainssinä, sitten projektipäällikkönä ja lopulta etenin toimialapäälliköstä toimialajohtajaksi. Yrityskaupan mukana siirryin Rambollille, jossa työskentelin viisi vuotta toimialapäällikkönä ja johtavana asiantuntijana.

Vuonna 2016 Saarelan Kimmo soitti, että olisinko kiinnostunut kehittämään Proxionin tieliiketoimintaa. Siirryin Proxioniin alkuvuodesta 2017, jonka jälkeen koko rakennuttamistoiminta pian eriytettiinkin riippumattomaksi rakennuttajayritykseksi eli Weladoksi. Kyllähän tämä on kohtuudella onnistunut, kun 3,5 vuodessa on yli 50 henkeä saatu vetämiini liiketoimintoihin, ja ne toimivat kannattavasti.

Isoimmat onnistumisesi?

Kyllä isoimmaksi onnistumiseksi nousee Vt4 Oulun moottoritien hankkeet. Hoidimme ne kunnialla maaliin. Paikka on keskimääräisellä vuorokausiliikenteellä mitattuna Helsingin kehäteiden jälkeen Suomen kolmanneksi vilkkain. Oli palkitsevaa saada liikenteellisesti haastavan kohdan hankkeet hyvin ja turvallisesti hoidettua.

Hankkeen onnistumisen tärkeimmät tekijät omasta näkökulmastasi?

Kaikessa projektinjohtamisessa on tärkeintä huolehtia projekti maaliin aikataulussa niin, että kustannusraamit säilyvät ja laatuvaatimukset täyttyvät. Vielä kun projektit saadaan toteutettua turvallisesti, niin koko tiimi voi olla suorituksesta ylpeä. Vilkkaan liikenteen keskellä kun työskennellään, niin huolehditaan paitsi omasta turvallisuudesta myös siitä, että väylän käyttäjät pystyvät suorittamaan matkansa turvallisesti.

Asiakaslupauksemme on aina helppo projekti, mikä minulle tarkoittaa sitä, että pystymme asiantuntemuksemme avulla helpottamaan asiakkaan päätöksentekoa. Osaamme perustella ja esittää asiakkaalle, että miksi ehdotetut muutokset voidaan hyväksyä tai hylätä. Meidän tehtävämme on helpottaa asiakkaamme työtä.

Mitä edelläkävijyys sinulle merkitsee?

Pysytään ajan hermolla. Se onnistuu, kun tunnemme asiakkaiden strategian, mihin he pyrkivät, ja omat strategiset toimenpiteemme reagoivat asiakkaidemme tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Tunnistetaan, missä tällä hetkellä mennään, ja mitä uusia tuulia alalle on tulossa.

Meiltä löytyy myös uskallusta testata uusia työvälineitä ja -tapoja sekä rohkeutta tehdä asioita positiivisessa mielessä eri tavalla. On silkkaa tyhmyyttä tehdä aina samalla tavalla ja odottaa, että asiat muuttuvat.

Millaisia kollegoja sinulla on Weladolla?

Hyviä tiimipelureita. Auttavaisia ja avoimia. Uskaltavat puhua asioista, vaikeistakin, ja kysyä tarvittaessa neuvoa muilta.

Missä sinä haluat Welado-polkusi aikana kehittyä?

Ainahan sitä haluaa itseään kehittää, muuten voi tylsistyä. Haluan vahvistaa substanssiosaamistani, hankkia täysin uutta osaamista asioista, joista en vielä niin paljon tiedä, ja totta kai haluan kehittyä esihenkilönä ja johtajana. Kun organisaatiotakin kehitetään ketterään suuntaan, niin siinä täytyy olla mukana kehittämässä käytäntöjä ja ketteröittämässä toimintamalleja. Täytyy pystyä itse näyttämään mallia ja esimerkkiä. Uskon, että esimerkillä johtaminen toimii suomalaiseen parhaiten.

Mitä haluaisit alallamme kehittää parempaan suuntaan?

Yhteistyötaidoissa on vieläkin kehittämisen varaa. Alalla näkyy yhä jonkin verran vielä vanhakantaista vastakkainasettelua. Me uskomme, että yhdessä tekeminen ja toistemme auttaminen vievät aina projektia eteenpäin. Ei se ole itseltä pois, että muutkin menestyvät, pärjäävät ja onnistuvat.

Kaipaatko asiantuntijoita tie-, energia- tai kiinteistörakentamisen hankkeelle? Ota yhteyttä!

joonas.haverinen@welado.fi, +358 50 355 9298


Kommentit

Ei kommentteja