-

Mittausasiantuntija Jarkko Vilppola

Mittausalan kärkiosaaminen on keskittynyt vahvasti Weladoon. Yrityksessä työskentelee viisi mittauksen asiantuntijaa, joilla on mittausalan kokemusta yhteensä yli sata vuotta. Mittaustiimiä vetää Jarkko Vilppola, jolla on kattavat verkostot ja kokemusta sadoista projekteista.

Mistä työpäiväsi koostuvat?

Toimin hankkeilla mittausasiantuntijana eli valmistelen hankintoja, kilpailutan, ohjaan ja valvon sekä tarkastan lopputuotteen. Työn tavoite on, että asiakas saa laadukasta, ohjeiden ja määräysten mukaisesti tehtyä aineistoa, jonka avulla myös suunnittelun laatu paranee ja rakentamisurakoiden ongelmat vähenevät. Jos lähtötiedot ovat oikeat, tarkat ja kunnossa, niin koko hankeprosessin laatu paranee ja tekeminen helpottuu. Asiakas saa myös vastinetta rahoilleen eli juuri sitä, mitä on tilannutkin.

Teen tiedonhallinnan, tietomallikoordinaattorin tehtäviä erilaisissa hankkeissa kuten Tampereen henkilöratapiha TAHERA, Tampere-Jyväskylä liikennepaikkojen ratasuunnittelu, Lahdenperä-Jämsä yleissuunnittelu ja YVA, Vuokatti-Kontiomäki perusparannus ja Pasila-Riihimäki ratasuunnittelu.

Mittausasiantuntijana toimin seuraavissa hankkeissa: Vuokatti-Kontiomäki perusparannus, Pori-Mäntyluoto-Tahkoluoto (myös tietomallikoordinointi), Ylivieskan tasoristeysten poisto, ratasuunnitelmassa sekä Oulu-Kontiomäki-Pesiökylä-hankkeessa.

Miten asiantuntijuutesi on syntynyt?

Vuonna 2009 valmistuin maanmittaustekniikan insinööriksi Rovaniemen ammattikorkeakoulusta ja vuonna 2013 insinööriksi ymk-alueiden käytön suunnittelu -koulutusohjelmasta Lapin AMK:sta.

Vuosina 2009-2010 työskentelin pk-seudulla mittauskonsulttina, mikä oli puhtaasti haalarihommia. Virkamieheksi siirryin vuonna 2011, jolloin aloitin Oulaisten kaupungin mittauspäällikkönä. 2016 aloitin ryhmäpäällikkönä VR Trackillä, josta yrityskauppojen myötä siirryin NRC Group Finlandille, ja sieltä jälleen yrityskauppojen myös Sweco infra & Railille. Swecossa toimin osastopäällikkönä kunnes siirryin Weladolle vuonna 2020.  

Miltä Welado työpaikkana on tuntunut?

Olen kotiutunut hyvin. Täällä on paljon tuttuja, joihin olen jossain vaiheessa uraani törmännyt. Jatkan täällä samaa työtä, jota olen vuodesta 2016 asti tehnytkin. Mittaustiimissä on huippuasiantuntijoita vuosikausien kokemuksella, joten minun ei tarvitse huolehtia pikkuasioista. Asiat hoituvat. Työpäivät kuluvat pääsääntöisesti Teamsissa, välillä pääsen myös tuulettumaan työmaille.

Isoimmat onnistumisesi?

Olen huono kehumaan omia tekemisiäni. Sanotaanko näin, että aina työpaikkaa vaihtaessani olen toivottavasti jättänyt perinnöksi toimivan liiketoiminnan.

Mihin hankkeisiin olet päässyt jättämään kädenjälkesi?

Edellisessä firmassa projektisalkussani oli pitkälti yli 200 projektia vuodessa, eli onhan niitä kädenjälkiä jäänyt. Tämänhetkisistä hankkeista yksi merkittävimmistä on Tampereen henkilöratapiha -hanke, joka toki on vasta alkutekijöissä, mutta toivottavasti siihen jää oma kädenjälki ja vieläpä positiivisessa mielessä.

Hankkeen onnistumisen tärkeimmät tekijät omasta näkökulmastasi?

Hankkeessa pitää olla selkeä tavoite, mitä olemme tekemässä. Selkeä tehtävänmääritys on avainasemassa, että hanke saadaan onnistumaan. Siihen kun lisätään ammattitaitoinen projektiorganisaatio sekä riittävä ja oikea-aikainen kommunikaatio, niin onnistumiset elementit ovat kasassa.

Mikä takaa weladolaisten työssä parhaan laadun?

Asiantuntijoilla on vahva osaaminen ja kokemus, eikä missään oiota.

Missä haluat Welado-polkusi aikana kehittyä?

Olemme nyt käynnistäneet mittausliiketoiminnan ja seuraavaksi jatkamme sen kehittämistä. Tavoitteenani on oman paikan ottaminen ja sen vakiinnuttaminen markkinoilta.

Mitä haluaisit alallamme kehittää parempaan suuntaan?

Suurin ongelma rautatiepuolen mittauksessa on se, että tekijöitä ei valmistu mistään koulusta. Mielelläni olisin mukana vaikuttamassa siihen, että saisimme alalle uusia tekijöitä. Jos joku oppilaitos kouluttaisi ratapuolen mittaajia, ja jos siihen voisin vielä itsekin antaa panokseni, niin se olisi hienoa.

Lisätietoja mittauspalveluistamme saat Jarkolta!

Jarkko Vilppola

+358 40 588 0389

jarkko.vilppola@welado.fi