-

Welado Groupin toimitusjohtajaksi rakennusalan inhimillinen uudistaja Noora Haverinen

Welado Group Oy:n toimitusjohtajaksi rakennusalan inhimillinen uudistaja Noora Haverinen

Weladon määrätietoinen, vastuullinen ja ihmiskeskeinen matka kohti Pohjoismaiden halutuinta asiantuntija-alustaa jatkuu Noora Haverisen siirtyessä Welado Group Oy:n toimitusjohtajaksi. Haverinen aloittaa Weladon toimitusjohtajana 1.5.2024.

Weladon perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Tervonen siirtyy Weladon hallitukseen ja jatkaa tuttuun tapaan töitä ratahankkeilla sekä valmentajana erilaisissa strategisissa kehitysprojekteissa.

”Olen toiminut toimitusjohtajana 13 vuotta, ja tehtävän ojentaminen eteenpäin tuntuu tässä vaiheessa luonnolliselta. Minulle oli tärkeää, että jatkaja löytyy yhtiön sisältä, hän edustaa vahvasti arvojamme ja pystyy arvopohjaisesti kasvattamaan Weladosta entistä kansainvälisemmän toimijan. Työskenneltyämme tiiviisti yhdessä jo vuosia, tiedän Nooran täyttävän nämä kriteerit erinomaisesti. Noora pystyy viemään meitä rohkean avoimella otteellaan kohti tavoitteitamme eli pohjoismaista Weladoa, rakennusalan inhimillistä uudistusta ja vastuullisemman työelämän kehitystä”, Matti kertoo.

Tuotantotalouden diplomi-insinööriksi vuonna 2011 valmistunut Noora on toiminut konsulttiliiketoiminnan parissa koko uransa ajan ja viimeiset kuusi vuotta Weladon kehitysjohtajana. Noora on ollut vastuussa strategiasta sekä weladolaisuuden, kasvukyvyn ja kasvun kehityksestä. Lisäksi hän vastasi ruotsalaisen STHK:n integraatiojohtamisesta Tukholmassa vuosina 2022–2023.

”Matti on johtanut Weladoa todella ansiokkaasti. Hän on arvostettu ja pidetty henkilö niin weladolaisten kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Arvostan vuosien aikana syntynyttä yhteyttämme, ja minulle on tärkeää, että Matti pystyy tukemaan ja sparraamaan jatkossakin minua hallituksesta käsin”, Noora kertoo.

Vastuullinen rakennusalan kulttuurin uudistaja

Weladon tavoitteena on rakennetun ympäristön asiantuntijapalveluiden laajentaminen sekä vastuullinen kasvu Pohjoismaissa. Vastuullisuus tarkoittaa vahvan weladolaisuuden ja kulttuurin säilyttämistä kasvussa, aktiivista vaikuttamista rakennusalan kulttuurimuutokseen, modernin ja hyvinvoivan työelämän kehittämistä sekä tervettä taloutta, joka mahdollistaa pitkäjänteisen liiketoiminnan. Näillä toimilla varmistetaan, että alojensa parhaat asiantuntijat valitsevat jatkossakin Weladon ja hyvinvoivina he tuottavat asiakkailleen parasta laatua.

“Uskon vahvasti inhimilliseen, läpinäkyvään ja jaettuun tekemiseen - siitä rakentuu moderni työelämä sekä reagoiva ja kasvukyvykäs organisaatio. Weladon yhtiöitä yhdistää arvot ja vahva kulttuuri. Haluan vaalia ja kehittää weladolaista, yhä kansainvälisempää me-henkeä. Weladon, ja minun henkilökohtainenkin, sydämen asia on rakennusalan kulttuurimuutos, mitä aion parhaani mukaan edistää. Esimerkiksi luottamus, yhteistyö, vetovoima ja monimuotoisuus kaipaavat kaikki alallamme erityistä huomiota”, Noora kertoo.

Toimitusjohtajan vaihtuminen ei vaikuta asiakasprojekteihin kummankaan osalta.

“Pystyn tukemaan Nooran työskentelyä ja yhtiötä jatkossa paremmin hallituksesta käsin ja toisaalta arjessa auttamaan asiakkaitamme ja weladolaisia ratahankkeilla entistä tiiviimmin. Odotan innolla tulevaa, ja koen mielenkiintoiseksi, että pääsen kehittämään Weladoa uudesta näkökulmasta”, Matti sanoo.

Lisätietoja:

Noora Haverinen, noora.haverinen@welado.fi, 040 760 6551

Matti Tervonen, matti.tervonen@welado.fi, 040 749 3065

Welado Group Oy on suomalaisomisteinen yhtiö, jonka tavoitteena on kasvaa rakennetun ympäristön asiantuntija-aloilla Pohjoismaissa. Welado Group Oy omistaa kaikki Welado-konsernin yhtiöt.

Welado Oy:n asiantuntijat toimivat rakennuttajina, projektijohtajina ja valvojina rata-, infra-, energia- ja kiinteistöhankkeissa sekä tarjoavat monipuolisia asiantuntijapalveluita muun muassa teollisuuteen, riskienhallintaan, tietomallintamiseen, turvallisuuteen, ympäristöön, hankeviestintään ja vastuullisuuteen liittyen.

STHK on Weladon Ruotsin brändi ja yhtiö, jonka ydinasiantuntijuusala on rautatiealan digitalisaatio erikoistuen sekä kaluston että infran ERTMS-ratkaisuihin. STHK tarjoaa myös rakennuttamista ja valvontaa infra- ja energia-aloilla.

Welado Design Oy tarjoaa infrasuunnittelun palveluita ratahankkeisiin. Weladolaisen suunnittelun vahvuus on syvällinen ymmärrys infrahankkeiden toteutusketjusta.