Itäradan suunnitteluttaminen

Weladolaiset mukana Itäradan suunnitteluttamisessa
Welado on Itäradan toinen suunnitteluttamisesta vastaava konsultti yhdessä Rejlersin kanssa. Kahden konsulttitoimijan malli tarjoaa tilaajalle mahdollisuuden hyödyntää esimerkiksi eri tekniikkalajien parhaat osaajat yli yhtiörajojen.
”Kumppanien avulla varmistamme tiedon kulkemisen, suunnittelun korkean laadun, aikataulujen yhteensovittamisen ja sen, että eri osa-alueet nivoutuvat yhteen”, suunnittelujohtaja Minna Weurlander kertoo Itärata Oy:n tiedotteessa.
Itärata yhdistää Porvoon pääkaupunkiseutuun sekä tuo nykyistä suoremmat ja nopeammat raideyhteydet Kouvolan, Joensuun ja Kuopion kautta koko Itä-Suomeen.
”Olemme sitoutuneita luomaan Itäradalle uudenlaisia toimintatapoja sekä avoimeen ja laadukkaaseen yhteistoimintaan perustuvan hankekulttuurin, mikä on myös tilaajan mukaan edellytys suunnitteluvaiheen onnistumiselle”, kertoo weladolainen suunnitteluttamisen asiantuntija Elina Ahlqvist.
Allianssihenkeä ilman allianssia
Welado on tarjousvaiheesta alkaen painottanut yhteistyön merkitystä toisen suunnitteluttajakonsultin kanssa toimimisessa. Yhteisenä tavoitteena onkin luoda hankkeelle allianssimaista tekemisen meininkiä.
”Yhdessä tilaajan ja Rejlersin konsulttien kanssa varmistamme, että jokainen Itärata-hankkeen jäsen tekee parhaansa yhteisen päämäärämme eteen. Pitkän ja vaativan hankkeen onnistumisen edellytys on toimiva päätöksenteko ja kokouskäytännöt sekä yhteistyöhön ja työpajoihin perustuva allianssimainen tapa toimia”, Ahlqvist kiteyttää.
Hankinta- ja suunnitteluvaiheen kokousmenetelmiä.
Welado on toiminut suunnitteluttajana ja tilaajaa avustavana konsulttina Länsiradalla, josta on paljon ammennettavaa myös Itäradan hanketoimintaan.
”Siirrämme ja sovellamme Länsiradalta saatuja oppeja Itäradan käyttöön erityisesti maastomittauksien ja pohjatutkimusten läpiviemisestä ja seurannasta. Tästä järjestämme myös yhteistyöpalaverin Länsi- ja Itäratojen kesken”, Ahlqvist kertoo.
Puitesopimus voimassa vähintään vuoteen 2028
Itäradan yleissuunnitteluvaihe käynnistyy keväällä 2026, ja kestää noin kaksi vuotta. Sen aikana määritellään Itäradan sijainti, tilantarve sekä suhde ympäröivään maankäyttöön.
Rejlersin ja Weladon asiantuntijoiden tehtäviin kuuluu muun muassa suunnittelun ohjaus ja koordinointi, yksittäisten selvitysten ja suunnitelmien kilpailutusten valmisteleminen sekä kustannusten ja riskien seuranta.
Ota yhteyttä
Lisätietoja Itärata-hankkeesta, Weladon suunnitteluttamispalveluista ja kokouskulttuurin kumouksesta voit tiedustella Elinalta tai Jyrkiltä.
Elina Ahlqvist
Suunnitteluttaja
0400 228 134, elina.ahlqvist@welado.fi
Jyrki Kataja
Liiketoimintajohtaja, ratarakennuttaminen
040 866 1790, jyrki.kataja@welado.fi