Biologin saappaissa: Lepakkoselvityksiä tekemässä

Biologin saappaissa, osa 1:

Lepakkoselvitystä tekemässä

Lepakot. Nuo mystiset, yön hämärässä lepattavat siivekkäät hiiret. (Ei, lepakot eivät oikeasti kuulu jyrsijöihin vaan muodostavat ihan oman eläinlahkonsa.) Lähes äänettömiä ja pimeäaktiivisuutensa takia myös hankalasti nähtäviä. Näistä jännittävistä eläimistä on syntynyt myös moni tarina: Batman, vampyyrit... Valitettavasti lepakoista liikkuu myös paljon haitallisia uskomuksia. Ei mennä niihin kuitenkaan, koska eihän tässä mitään höpöjuttuja haluta levittää eteenpäin.

Suomen lepakkolajit

Suomen lepakkolajisto ei ole läheskään niin monipuolinen kuin etelämmässä. Meillä elää vakiintuneita lajeja vain seitsemän, joista pohjanlepakko lienee kaikkein yleisin ja laajimmin havaittu. Muut yleiset lajit ovat vesi-, viiksi- ja isoviiksisiippa sekä korvayökkö. Iso- ja pikkulepakko ovat selvästi harvinaisempia ja/tai paikallisia. Lisäksi meillä on tavattu kuutta muuta lepakkolajia enemmän tai vähemmän satunnaisesti.

Ultraäänitaajuudet havaitaan ultraäänidetektorilla

Lepakot saalistavat lentäviä hyönteisiä kaikuluotaamalla ympäristöään. Niiden käyttämä taajuusalue on ihmisen kuuloalueen yläpuolella, ultraäänitaajuuksilla. Senpä vuoksi lepakoiden havainnointiin tarvitaan apuvälineeksi ultraäänidetektori, joita on monenlaisia ja eri toimintaperiaatteilla. Omassa käytössäni on Echo Meter Touch 2 Pro, joka on puhelimen USB-C-porttiin kiinnitettävä herkkä mikrofoni. Sen kanssa käytettävä sovellus äänittää ja tallentaa ääntä sekä kykenee tunnistamaan kohtuullisen hyvällä tarkkuudella lajit reaaliajassa. (Tämä ei sitten ole maksettu mainos, sellaiset eivät istu allekirjoittaneen biologin moraaliin. Detektori on oikeasti ihan pätevä.)

Luontodirektiivin sanelemat lepakkoselvitykset

Mutta miksi ihmeessä lepakkoselvityksiä tehdään? Kotimaiset lajit eivät kuitenkaan ole uhanalaisia vaan suurin osa varsin yleisiäkin Lappia lukuun ottamatta. Vastaus on, että kaikki eurooppalaiset lepakkolajit ovat niin sanottuja direktiivilajeja, eli ne kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteissä, erityisesti liitteessä IV, lueteltuihin lajeihin. Ne ovat tiukasti suojeltuja, ja niiden kaikenlainen häirintä sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminenkin on kiellettyä (luonnonsuojelurikos). Siksi on tärkeää selvittää vaikkapa rakennushankkeessa, onko alueella tällaisia kohteita. Jos niitä selvityksessä löytyy, ne on huomioitava asianmukaisesti hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa. Selvittämättä jättäminen voisi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, jos direktiivilajin levähdyspaikka tuhoutuisi.

Biologin saappaisiin lähtöselvityksen kautta

Biologilla on siis edessään tehtävä: selvittää, onko asiakkaan hankkeelle varaamalla alueella lepakoita tai erityisesti niiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja. Siispä hommiin, siitähän tällekin biologille maksetaan!

Tehtävä alkaa lähtöselvityksellä kuin ulkomaanmatkalla konsanaan. Lajitietokeskus tarjoilee tarkoitukseen kätevää aineistoa, josta näkee alueen aiempia havaintoja ja voi aistia lajien esiintymispotentiaalia. Tarpeeseen tulevat myös asiakkaalta mahdollisesti saatavat tiedot alueesta ja/tai aiemmat havainnot ja selvitykset, jotka voi ehkä jopa vielä paikkatieto-ohjelmaan. Näiden pohjalta voi vielä avata karttasovelluksen (Maanmittauslaitos, Google Maps tai muu palveluntarjoaja) ja alkaa miettiä otollisimpia paikkoja lepakoiden havainnointiin. Kannattaa panna merkille niin kartoista kuin ilmakuvistakin potentiaalisimmat päiväpiilopaikat sekä saalistusalueet ja keskittää toimia niiden lähistölle.

Suunniteltu ja aikataulutettu maastopäivä koittaa. Toivottavasti sää on suosiollinen, muutoin havaintoja ei tule. Lepakot tulevat esiin piiloistaan vain poutaisella, riittävän tyynellä säällä, jolloin niiden saaliitkin, lentävät hyönteiset, ovat liikkeellä. Tällä selvityskerralla onni on myötä, eikä tarvitse siirtää käyntiä toiseen ajankohtaan. Illansuussa pakataan mukaan vielä loput varusteet ja eväät, ja ajomatka kohti Uudellamaalla sijaitsevaa selvityskohdetta alkaa.

Perille tulee saavuttua hyvissä ajoin ja ilman ongelmia. Autonkin saa pysäköityä järkevään paikkaan, mikä ei suinkaan ole aina itsestäänselvyys selvityskeikoilla... Varusteet mukaan autosta ja etsimään lepakoiden mahdollisia päiväpiiloja. Auton lähistöllä onkin muutamia rakennuksia, jotka voisivat sopia lepakoille. Kattopeltien alla olisi sopivasti tilaa lymyilyyn. Silmäillessä näköpiiriin ilmestyy auto. Ulos astuu hahmo: kiinteistönomistaja, jolle olin aiemmin soittanut ja ilmoittanut tulostani. Saan keskustelun aikana hieman lisää tietoa alueesta ja lepakoiden mahdollisesta esiintymisestä.

Hämärähommia

Jatkan matkaa ja päädyn jo aikoja sitten hylätyn, autioituneen entisen asuinrakennuksen luokse. Se haiskahtaa varsinaiselta jättipotilta, koska se vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta, joka voisi kuhista lepakoita. Uloste- tai muita jälkiä ei kuitenkaan näy rakennuksen seinissä, enkä tohdi mennä suinpäin sisällekään. Ehkä lepakot tulevat auringon laskettua esiin. Jatkan alueen kiertelyä ja tarkistan peltoalueen keskellä sijaitsevan lehtosaarekkeen. Sekin vaikuttaa hyvältä alueelta lepakoiden päiväaikaiseksi lepopaikaksi, josta olisi näppärää lennähtää läheiselle joelle yöpalalle. Auringonlasku on käsillä, joten jään odottelemaan hämärän tuloa.

Aurinko painuu horisontin alle ja ultraäänimikrofoni kiinni puhelimen USB-porttiin. Hiljaista on myös puhelimen näytöllä. Kymmenen minuutin tuloksettoman odottelun jälkeen matka suuntautuu kohti seuraavaa apajaa: on aution asumuksen vuoro. Kierrän muiden rakennusten kautta - saaliitta. Vaan autiotaloa lähestyttäessä puhelimesta alkaa kuulua lupaavia ääniä. Tarkkailen yläilmoja, ja näkökentässä vilahtaa silloin tällöin pieni, tumma hahmo. Toinen, kolmas, neljäs. Mikrofoni poimii talon ja pienen metsäkuvion välimaastosta yksilön toisensa perään. Ihanaa olla oikeassa niiden majapaikoista! Viuhahtelijat osoittautuvat pohjanlepakoiksi.

Hetken hiljaisuuden jälkeen mikrofoni poimii jälleen lepakoiden ääntelyä. Olen samaisen metsäkuvion toisella puolella, jonne autiotalon pohjanlepakot tekevät saalistuspyrähdyksiä. Kauempana edessä päin toisella lupaavalla metsäsaarekkeella on hiljaista, joten kulku jatkuu nurmipellon poikki kohti hankealueen reunassa mutkittelevaa jokea.

Joenvarret ja järvien rannat ovat erityisesti siippalajien suosiossa. Kun vielä sääkin oli hyvä - ainakin ympärilläni pyörivän sääskiparven perusteella - odotin kuulevani tai näkeväni vesisiippoja. Niiden sijasta kuului ruokokerttusia, satakieliä ja ruisrääkkiä; ne eivät vain tällä kerralla kiinnostaneet työn kannalta. Kuljin joen lähellä ja yritin havaita lepakoita sekä sen että pellon puolelta, mutta hiljaista oli. Pettyneenä kävin pyörähtämässä vielä lähtöpisteessä, josta mukaan tarttui lopulta yksi yksittäinen havainto pohjanlepakosta.

Parin tunnin session jälkeen lastaan kamat autoon ja loikkaan ratin taakse. Kotimatkalla yön hämärässä pitää vielä muistaa olla erityisen skarppina kauriiden varalta. Valkohäntäisiä pomppi pitkin peltoaukeaa useita lepakkokävelyn aikana. Työturvallisuus ennen kaikkea. Aamun varhaisina tunteina saavun kotiin ja siirryn siitä ansaituille unille.

Maastopäivän havainnot raportiksi

Työt jatkuvat myöhemmin vielä läppärin ääressä. Havainnot on sijoitettava kartalle paikkatieto-ohjelmassa (QGIS saa vahvan suosituksen), jotta aikanaan kirjoitettavaan raporttiin saa mukaan kartan havainnoista, päiväpiiloista, saalistusreiteistä ja muista lepakoille tärkeistä alueista. Myös äänitteet on syytä kuunnella tarkemmin lävitse. Edessä on lisäksi vielä kaksi käyntiä: yksi heinä- ja yksi elokuussa. Työpari otti urakakseen toisen kesäkuun käynneistä lintuselvityksen kylkeen.

Selvitysraportti tulee ulos loppukesästä tai alkusyksystä, kun kaikki selvityskäynnit ovat kunnialla takana. Havaintojen lisäksi sisältönä on maankäyttösuosituksia hankkeen näkökulmasta, jotta lepakoiden elinolosuhteet eivät vaarannu. Biologit ovat tässä suhteessa paljon vartijoina. Meillä on aidosti painavaa sanottavaa, jota kannattaa kuunnella herkällä korvalla välttääkseen suojeltujen lajien olojen heikentämisen seurauksia.

Työkalut asiantuntijatyön tukena

Rikotaan hetkeksi tekstin jouheva kulku ja puhutaan detektoreista ja niiden käytöstä. Kuulen jo mielessäni, kuinka joku lukijoista – kumpi tahansa teistä – lyttää mielessään käyttämäni detektorin. Sehän tunnistaa lajeja lepakoiden tuottaman ultraäänen spektrin, taajuuden, pulssien tiheyden ja muiden muuttujien perusteella automaattisesti. Eihän sellainen ole kunnollista lepakoiden tunnistamista, asiantuntijatyötä. Vähän kuin tunnistaisi Google Lensin avulla. Olen eri mieltä.

Työtä helpottavat tekniset ratkaisut vain tukevat työtä. Viime kädessä biologi itse hyväksyy tai hylkää detektorin tunnistukset. Samalla tavalla muuntyyppisten detektorien käyttö nojaa tekniikan suomiin ihmisen kyvyt ylittäviin "aisteihin", kuten tässä ultraäänten havaitsemiseen. Ylipäänsä tekniikka mahdollistaa isomman osan työhön käytettävästä ajasta ja havainnointikapasiteetista käytettävän lepakoiden tapauksessa olosuhteiden, käyttäytymisen, maaston ja muiden asioiden tarkkailuun. Jokaisella selvitysten tekijällä on hyvin liberaalissa käytössä vaikkapa GPS ja karttasovelluksetkin, ja ani harva kuljettaa mukanaan paperista karttaa. (Siihen on kyllä kätevämpi tehdä merkintöjä.) Lopulta asiantuntijuutta tarvitaan edelleen, ja apuvälineiden tehtävä on vain tuottaa laadukkaampaa jälkeä, ei tehdä biologin töitä tarpeettomiksi.

Luontoselvityksistä melu- ja välkeselvityksiin

Tietenkään tässä ei ollut kaikki. Tyypillisesti asiakkaan tilaamiin luontoselvityksiin kuuluu muitakin selvityksiä. Yleisimmin puhutaan lepakoiden lisäksi kasvillisuudesta ja luontotyypeistä, linnuista ja lepakoiden ohella muista direktiivilajeista (erityisesti liito-oravasta, ja viitasammakosta mutta myös esimerkiksi metsäpeurasta, korennoista ja suurpedoista). Yksin ei onneksi tarvitse osata kaikkea, vaan luontotiimin jäsenillä on omia erityisosaamisalueita. Jokainen hoitaa omaa tonttiaan, mutta sen lisäksi kaikesta on riittävän hyvin perillä voidakseen tarvittaessa paikata tiimikaveria.

Luontoselvitysten päälle asiakas saattaa tarvita muitakin selvityksiä. Tällaisia voivat olla vaikkapa melu- tai välkeselvitykset, erilaiset mallinnukset, havainnekuvat, arkeologiset selvitykset ja monet muut. Näiden kohdalla mennään kuitenkin reippaasti biologin osaamisalueen ulkopuolelle. Meiltä saa joka tapauksessa kaiken tarvittavan hankkeisiin.

Kaikkiaan lepakkoselvitykset ovat siis vain pieni osa meidän biologien töistä. Ylipäänsä luontoselvitykset ovat vain osa laajasta tehtäväkentästämme. Näistä muista hommista saa helposti aikaan oman postauksen tai useammankin. Niitä siis odottelemaan. Nautitaan tässä välissä kesästä. Ja maastotyösesongista, joka on ihmisen parasta aikaa.

Kaipaatko asiantuntevaa biologia hankkeellesi? Ota yhteyttä minuun tai YVA-tiimiämme vetävään Mikaan!

Valtteri Jokinen, 044 710 8539, etunimi.sukunimi@welado.fi

Mika Manninen, 045 634 0224, etunimi.sukunimi@welado.fi