-

Autamme asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan

0 kommenttia

Weladon kaupallinen johtaja Juha Tantarimäki uskoo weladolaisen toimintatavan kantavan hedelmää myös asiakassuhteissa. Asiakastyössä ja -suhteissa tärkeintä ovat tavoitteet, mittarit ja sitoutuminen yhteiseen tekemiseen. Ihmisläheisyys ja pehmeät arvot ovat tärkeitä niin weladolaisten kanssa kuin asiakasrajapinnassa toimiessa. - Olemme kiinnostuneita asiakkaasta ja haluamme olla luottamuksen arvoisia, Juha kertoo.

Juha Tantarimäki on toiminyt Weladon kaupallisena johtajana tammikuusta 2020. Lyhyessä ajassa weladolaisten vastaanotto ja ihmisläheisyys ovat tehneet Juhaan positiivisen vaikutuksen. Myös hyvin hoidetut asiakassuhteet ja asiakkailta saatu palaute on ollut myönteinen asia. Juhan mielestä weladolainen toimintatapa on hyvä lähtökohta asiakastyölle alalla, jossa asiakaskokemus ja sen kehittäminen eivät aina ole olleet keskiössä.

-Weladolla kaikki toiminta lähtee ihmisistä ja ihmisten hyvinvoinnista. Toimintamme on pitkälti henkilöpohjaista, ja asiantuntijoihimme luotetaan - tästä haluamme pitää kiinni. Aiomme jatkossa keskittyä asiakaskokemukseen, joka on alalla hieman uutta, Juha kertoo.

Vuonna 2020 Weladolta saa laajan tarjonnan koko rakennetun ympäristön asiantuntijapalveluita, kun kiinteistörakennuttamisen liiketoimintakin alkoi huhtikuussa.

-Meiltä asiakas saa hankkeelle kokeneen ammattilaisen esimerkiksi projektipäälliköksi, projekti-insinööriksi, valvojaksi, turvallisuuskoordinaattoriksi tai huolehtimaan hankkeen ympäristö-, viestintä- ja vastuullisuusasioista.

Sitoudumme yhteiseen tulevaisuuteen asiakkaamme kanssa

Weladon asiakastyön ja -suhteiden syventämiseen kuuluu yhteisten tavoitteiden määrittely. Yhdessä luotujen liiketoimintatavoitteiden ja mittareiden avulla varmistetaan, että asiakkaan tavoitetila saavutetaan ja asiakas menestyy.

-Tietyillä mittareilla näemme, olemmeko etenemässä asiakkaan toivomaan suuntaan. Haluamme kehittää ja kehittyä, pitää entistä paremmin yhteyttä asiakkaisiimme sekä sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen, Juha kertoo.

Juhan tavoitteena on kannustaa weladolaisia kaikki myy ja palvelee -asenteeseen, ja samalla poistaa yleisiä ennakkoluuloja ja peikkoja myynti- ja asiakastyöhön liittyen. Kaupallinen osaaminen, kuuntelu ja asiakkaan tarpeiden tunnistaminen on jokaisen weladolaisen vastuulla.

-Haluamme olla hereillä asiakkaan suuntaan, ja tunnistaa tämän tarpeet ajoissa. Olemme kaiken aikaa kontaktissa asiakkaisiin eri tahoilta; valtaosa weladolaisista työskentelee jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa eri hankkeilla ja projekteissa. Jokaisen weladolaisen on oltava hereillä asiakkaan suuntaan, jotta me pystymme yhdessä reagoimaan asiakkaan tarpeisiin, Juha tiivistää asiakastyön olemusta.

Weladolla on ollut viime vuosina kova kasvu ja kasvutavoitteet. Yhtiö on kasvanut orgaanisesti ja sen houkuttelevuus työnantajana on noussut. Tärkeintä on, että tekeminen on kannattavaa ja kasvu turvallista.

Tutustu ratkaisuihimme ja kysy Juhalta lisää!

juha.tantarimaki@welado.fi, +358 50 591 8319


Kommentit

Ei kommentteja