2025 – Unohtumatonta myllerrystä ja muutosta
Vuosi 2025 ei taaskaan ollut helppo – ei meille, ei rakennetun ympäristön alalle, ei Suomen kansantaloudelle, eikä oikeastaan maailmallakaan. Silti päätämme vuoden kunniallisiin lukuihin, hienoihin loppuvuoden voittoihin, ja ennen kaikkea positiiviseen vireeseen. Se kertoo yhdestä asiasta: weladolaisuuden voimasta.
Myrskyn silmästä uusiin mahdollisuuksiin yhteisön voimin
Vuosi alkoi vielä myrskyn silmässä. Olimme loppuvuonna 2024 pitäneet muutosneuvottelut, ja alkuvuonna töiden vähyys ajoi meidät vielä lomautuksiin. Tunnelma oli kaikkea muuta kuin kevyt. Juuri silloin organisaatiomme – ei vahvasti manageerattu, vaan kollektiivisesti ajatteleva – näytti voimansa.
Yhdessä rakennetut arvot ja kulttuuri kantoivat vaikeana aikana. Yhteisö otti vastuuta sekä kulupuolesta että tulopuolesta – mutta myös hengestä. Jokainen teki omalla tyylillään, omilla vahvuuksillaan, mutta yhteistä vastuuta kantaen. Tämä olikin ehdottomasti vuoden suurin onnistumisemme.
Haasteista huolimatta saavutimmekin vuonna 2025 paljon. Muutosneuvottelut tuottivat tarvitun tuloksen, ja organisaation kulurakenne saatiin muuttuneisiin olosuhteisiin nähden toimivaksi. Kehitimme vastuullisuuden saralla muun muassa palkka-avoimuutta ja esteettömyyttä. Viisi yrittäjyydestä unelmoinutta tekee sitä meidän rinnallamme Woimakumppaneina, joka konseptina herättää kasvavaa kiinnostusta. Toisaalta muodostimme onnistuneesti uusia palveluaihioita nopeana reagointina, kun aiempi tuttu markkina ei vetänytkään totuttuun tapaan. Uutta muodostui ensisijaisesti tietenkin uusien kollegoiden ja heidän osaamisensa kautta.
Arkemme pyöri totta kai vahvasti asiakkaidemme hankkeiden menestystä mahdollistaen. Saimmekin osallistua jälleen monipuolisiin projekteihin, joiden kautta näemme aidosti asiantuntijatyön jäljen rakennetun ympäristön kehittämisessä.
Yrityskauppojen syksy
2025 tullaan kuitenkin muistamaan Weladolla varmasti ennen kaikkea kahdesta merkittävästä yrityskaupasta:
Ensimmäisenä OMT Groupin yhdistyminen kokonaisuuteemme. Tämä liike teki meistä hetkessä aidosti pohjoismaisesti merkittävän toimijan, kun konsernin sateenvarjon alla toimii nyt vajaa 500 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. Olemme loppuvuodesta kehittäneet yhdessä OMT:n kanssa uutta konsernijohtamisen mallia, ja 2026 vuoteen tallustammekin uudella kokoonpanolla yhteisiä vahvuuksiamme hyödyntäen. Fokuksenamme on luoda Pohjoismaiden halutuin alusta merkitykselliselle asiantuntijuudelle, säilyttäen kulttuurimme keskiössä – kasvamalla isommaksi tuntumatta isolta.
Seclion Oy puolestaan tuo meille huippuosaamista kyberfyysisen turvallisuuden saralla. Leijonien osaaminen mahdollistaa meille oman toimintamme kehityksen, sekä asiakkaidemme kriittisten toimintojen varmistamisen ja kehityksen ottaen huomioon eritoten maailmanpoliittisen tilanteen tarpeet. Vuonna 2026 katseemme kääntyvätkin laajentamaan turvaosaamista Pohjoismaissa. Tavoitteemme on yksinkertainen, mutta ratkaiseva: varmistaa, että jokainen organisaatio voi toimia turvallisesti, keskeytyksettä ja luottavaisesti – kaikissa olosuhteissa.
Katse vuoteen 2026
Katson vuoteen 2026 innostuneena ja toisaalta rauhallisin mielin. Seuraava vuosi on meille uudistumisen ja kansainvälistymisen aikaa, jota toivomme markkinoiden piristymisen tukevan. Toisaalta palaamme juurillemme ja panostamme kulttuuritekoihin arjessa: enemmän iloa, kontakteja ja paikallisia kohtaamisia kaikille.
Alkuvuonna lanseeraamme yhteisen visiomme 2030 Welado-konsernina. Työtä tehdään henkilöstöryhmän kanssa. Eri yhtiöidemme arvot ja kasvustrategiat nivoutuvat hienosti yhteen, joten työ on ennen kaikkea sanoittamista ja yhteisen identiteetin löytämistä. Brändimme luonnollisesti uudistuu myös alkuvuonna vastaamaan tätä uutta visiota, nykyistä todellisuutta ja yhteistä identiteettiä - monipuolisia palveluja, kansainvälistyviä markkinoita, vahvaa asiantuntijuutta, pehmeitä arvoja ja ihmiskeskeisyyttä.
Haluamme, että brändimme kertoo sen, minkä me jo tiedämme: olemme Pohjoismaissa vahva rakennetun ympäristön moniottelija ja paras paikka toteuttaa merkityksellistä asiantuntijuutta. Miten sen teemme myös jatkossa, on jatkuvaa määrittelytyötä henkilöstömme kanssa. Kokeilemme itse- ja yhteisöohjautuvuuden uusia elementtejä, kenties kompuroimme, ja varmasti opimme niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin, kuten aiempinakin vuosina.
Woimakumppani-konseptia kehitetään ja laajennetaan 2026 tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastataksemme. Woimakumppanuudesta tulee aito vaihtoehto rekrytoinnissa, ja uskomme sen vetoavan eritoten alan kokeneimpiin osaajiin. Tämä kulttuurin liimaan perustuva kumppanuuskonseptimme laajentunee myös Ruotsiin.
Nykymaailmassa turvallisuus ei ole vain reaktiivinen toimenpide, vaan vastuullisuusteko, joka luo luottamusta ja kestävää kilpailuetua. Tämän vuoksi turva on nostettu vuoden 2026 vastuullisuusteemaksemme.
Kasvun näkökulmasta panostamme ensi vuonna eritoten yksityisen sektorin palvelukehitykseen Suomessa ja julkisen sektorin kehitykseen Ruotsissa. Katseemme kohdistuvat turvaan, puolustustarpeisiin, energiaan ja teollisuuteen sekä Ruotsissa rata- ja infraliiketoiminnan vahvistamiseen. Pidämme lisäksi silmät auki myös Suomen ja Ruotsin ulkopuolisille mahdollisuuksille.
Kiitos asiakkaille ja kumppaneille
Vuosi 2025 oli jälleen poikkeuksellinen. Silti saavutimme yhdessä paljon.
Kiitos jokaiselle asiakkaalle, joka valitsi meidät kumppaniksi hankkeisiin.
Kiitos jokaiselle yhteistyökumppanille, joka jakoi osaamista ja voimaa yhteisiin tavoitteisiin.
Ilman teitä emme olisi tässä – vahvempina ja valmiina vuoteen 2026.
Kiitos, jokaiselle weladolaiselle (sisältäen nykyään readconilaiset), OMT:läiselle ja seclionilaiselle, että olette osa matkaamme.
Summa summarum, jos tänä vuonna on pärjätty näin ja osoitettu, että osaamme reagoida ja pärjätä, niin ei ole mitään paljon vaikeampaakaan, mitä voisi tulla eteen. Kiitos, että teitte meistä voittavan joukkueen tänäkin vuonna:
- Yhteisellä vastuun kantamisella ja sitoutumisella
- Luottamuksella ja avoimuudella
- Kyvykkyydellä ja halukkuudella reagoida muutokseen
- Monipuolisella ja jaetulla osaamisella
- Kulttuurin aktiivisella vaalimisella
Hyvän tekeminen kuuluu meille
Joulumuistamisten sijaan lahjoitamme jälleen Mieli ry:lle – yhdessä päätetty kohde, joka tukee mielenterveyttä ja ennaltaehkäisevää työtä. Kiitos jokaiselle, joka äänesti tämän tärkeän asian puolesta.
Noora
