Ajankohtainen

Autamme asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan

01.06.2020

Weladon kaupallinen johtaja Juha Tantarimäki uskoo weladolaisen toimintatavan kantavan hedelmää myös asiakassuhteissa. Asiakastyössä ja -suhteissa tärkeintä ovat tavoitteet, mittarit ja sitoutuminen yhteiseen tekemiseen. Ihmisläheisyys ja pehmeät arvot ovat tärkeitä niin weladolaisten kanssa kuin asiakasrajapinnassa toimiessa. - Olemme kiinnostuneita asiakkaasta ja haluamme olla luottamuksen arvoisia, Juha kertoo.

Juha Tantarimäki on toiminyt Weladon kaupallisena johtajana tammikuusta 2020. Lyhyessä ajassa weladolaisten vastaanotto ja ihmisläheisyys ovat tehneet Juhaan positiivisen vaikutuksen. Myös hyvin hoidetut asiakassuhteet ja asiakkailta saatu palaute on ollut myönteinen asia. Juhan mielestä weladolainen toimintatapa on hyvä lähtökohta asiakastyölle alalla, jossa asiakaskokemus ja sen kehittäminen eivät aina ole olleet keskiössä.

-Weladolla kaikki toiminta lähtee ihmisistä ja ihmisten hyvinvoinnista. Toimintamme on pitkälti henkilöpohjaista, ja asiantuntijoihimme luotetaan - tästä haluamme pitää kiinni. Aiomme jatkossa keskittyä asiakaskokemukseen, joka on alalla hieman uutta, Juha kertoo.

Vuonna 2020 Weladolta saa laajan tarjonnan koko rakennetun ympäristön asiantuntijapalveluita, kun kiinteistörakennuttamisen liiketoimintakin alkoi huhtikuussa.

-Meiltä asiakas saa hankkeelle kokeneen ammattilaisen esimerkiksi projektipäälliköksi, projekti-insinööriksi, valvojaksi, turvallisuuskoordinaattoriksi tai huolehtimaan hankkeen ympäristö-, viestintä- ja vastuullisuusasioista.

Sitoudumme yhteiseen tulevaisuuteen asiakkaamme kanssa

Weladon asiakastyön ja -suhteiden syventämiseen kuuluu yhteisten tavoitteiden määrittely. Yhdessä luotujen liiketoimintatavoitteiden ja mittareiden avulla varmistetaan, että asiakkaan tavoitetila saavutetaan ja asiakas menestyy.

-Tietyillä mittareilla näemme, olemmeko etenemässä asiakkaan toivomaan suuntaan. Haluamme kehittää ja kehittyä, pitää entistä paremmin yhteyttä asiakkaisiimme sekä sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen, Juha kertoo.

Juhan tavoitteena on kannustaa weladolaisia kaikki myy ja palvelee -asenteeseen, ja samalla poistaa yleisiä ennakkoluuloja ja peikkoja myynti- ja asiakastyöhön liittyen. Kaupallinen osaaminen, kuuntelu ja asiakkaan tarpeiden tunnistaminen on jokaisen weladolaisen vastuulla.

-Haluamme olla hereillä asiakkaan suuntaan, ja tunnistaa tämän tarpeet ajoissa. Olemme kaiken aikaa kontaktissa asiakkaisiin eri tahoilta; valtaosa weladolaisista työskentelee jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa eri hankkeilla ja projekteissa. Jokaisen weladolaisen on oltava hereillä asiakkaan suuntaan, jotta me pystymme yhdessä reagoimaan asiakkaan tarpeisiin, Juha tiivistää asiakastyön olemusta.

Weladolla on ollut viime vuosina kova kasvu ja kasvutavoitteet. Yhtiö on kasvanut orgaanisesti ja sen houkuttelevuus työnantajana on noussut. Tärkeintä on, että tekeminen on kannattavaa ja kasvu turvallista.

Tutustu ratkaisuihimme ja kysy Juhalta lisää: https://www.welado.fi/ratkaisumme/

Juha Tantarimäki

Kaupallinen johtaja
etunimi.sukunimi@welado.fi
+358 50 591 8319

Kaikki ajankohtaiset

25.11.2020

Weladolainen Niko Myllykoski on Vuoden nuori konsultti 2020

28.10.2020

Reippaina kohti yhteisesti kehitettyä tulevaisuutta

23.10.2020

Weladon opisto on Wopisto

25.09.2020

Weladolaisten työnteon tavat "post korona"?

11.09.2020

Weladolaiset ovat rakennuttamisen moderneja käsityöläisiä eli artisaaneja

04.09.2020

150 weladolaista

24.07.2020

Olen täällä muita varten

23.07.2020

Tornionjoen maisemakonttorissa työpäivät hurahtavat

22.07.2020

Urakoinnista rakennuttamiseen - uraloikkarin kokemukset

20.07.2020

Ai etteikö muka ole ilmaisia lounaita?!

01.07.2020

Palkkaamme 30+ rakennuttamisen ammattilaista 2020 loppuvuoden aikana

25.06.2020

Minun Weladoni - Aino Rytkönen

24.06.2020

Timanttiseksi kehuttu perehdytysprosessimme

17.06.2020

Miksi sinua asiakkaanamme pitäisi kiinnostaa, että meidän henkilöstötyytyväisyytemme on huippuluokkaa? 

01.06.2020

Autamme asiakkaitamme menestymään omassa liiketoiminnassaan

29.05.2020

Tekoäly valvonnassa

15.05.2020

Valvoja varustautuu hankevierailuun lauleskellen

14.05.2020

Yhdessä rakentuu enemmän - mitä se tarkoittaa?

04.05.2020

Lupiineja näkyvissä! Kuinka huomioit haitalliset vieraslajit hankkeellasi?

30.04.2020

Weladolaisten etätyön muistilista

02.04.2020

Johdatko kriisitilannetta päivitettyjen riskienhallinta- ja toipumissuunnitelmien avulla?

24.03.2020

Pandemia nujerretaan yhdessä

18.03.2020

Weladon kiinteistörakennuttaminen starttaa 4/2020!

09.03.2020

Program ERTMS starting in Stockholm for Trafikverket!

04.03.2020

Keskiössä työntekijöiden kuunteleminen

14.02.2020

Hallituksen puheenjohtajan terveiset!

04.12.2019

Kesä Weladolla – vastuuta, kehitysprojekteja ja toisista välittämistä 

12.11.2019

Kunnianhimoista kasvua ja kehitystä - miksi?

22.10.2019

Happy Leadership!

09.10.2019

Täys Sata!

08.10.2019

Tunnelbana till Arenastaden

13.09.2019

Nu har vi vårat första stora svenska projekt i hamn!

20.08.2019

Historical moment for all in Estonian railways

28.06.2019

Sovi lounastreffit ja tule tutustumaan Weladoon!

18.06.2019

”Tämä on toisaalta menneisyyden ala, mutta samalla myös tulevaisuuden alaa.”

13.06.2019

Tietämys avaa ovia, mutta kaikessa ei tarvitse olla ammattilainen

12.06.2019

"Ole rohkea!"

11.06.2019

"Koita imeä mahdollisimman hyvin tietoa itseesi ja pidä hauskaa!"

15.03.2019

Welado goes Sverige

09.01.2019

Weladon kesätyöntekijöiden haku alkaa N-Y-T, nyt!

16.10.2018

Tilat ohjaavat avoimempaan, rohkeampaan ja empaattisempaan tekemiseen

25.09.2018

Pimenevät illat, liikenneturvallisuus ja inhimilliset tekijät

11.09.2018

Kesätyöntekijät, kaikkien onni

26.06.2018

Oletko seuraava #Wopiskelijamme?

21.06.2018

Onnea yksivuotias Welado!

19.06.2018

Yhdessä rakentuu enemmän - Meidän weladolainen strategia

17.05.2018

Äiskän toimistolla on kivaa ja siellä syödään herkkuja

27.04.2018

Weladolle tulo oli kuin kotiin tulisi

04.04.2018

Ympäristöön panostaminen kannattaa – myös taloudellisesti

16.02.2018

Welado johtaa radanpidon raamatun TUROn päivittämistä

09.02.2018

#Wopiskelijoiden Rata2018 -messut

18.01.2018

Rata2018 - Welado tulee kaapista

16.11.2017

Avoin tieto vähentää turhaa työtä

25.10.2017

On helppo olla hyvä kun toimistolla on kotoisaa

13.09.2017

Ihanaa digiä, ihan diginä!

22.06.2017

Proxion konserni vahvistaa ydintoimintojaan - Rakennuttamisen palvelut siirretään riippumattomalle Welado Oy:lle