-

Weladolaisten työnteon tavat "post korona"?

0 kommenttia

Meidän ihmisemme ovat tsempanneet koronakevään aikana ja sen jälkeen hurjasti. Ja huikeasti! Ennakoimme keväällä isoa sairastumisrypästä THL:n valtakunnallisten ennusteiden perusteella. Sen vuoksi laitoimme heti käyntiin muutamia ennakointitoimenpiteitä, joilla turvaisimme kriittiset toiminnot ja asiakasprojektien etenemisen kriisiaikoinakin. Suurin huolemme tuolloin oli siis isot sairastumismäärät työntekijöidemme keskuudessa, eikä niinkään töiden pula kuten useilla muilla aloilla. Korona ja muutokset tulivat todella nopeasti, mutta kaikki weladolaiset ottivat ohjeet ja uuden normin todella ketterästi vastaan. 

Sairastumistulvaa ei onneksi koskaan kuitenkaan tullut. Ainakaan vielä. Itseasiassa sairauspoissaolot laskivat keskiarvosta, ja pystyimme yhdessä työskentelemään ennakoitua tuloksellisemmin noina vaikeimpina kuukausina – ja se on joka ikisen weladolaisen ansiota. Jokainen teki ekstratunnollisesti työnsä ja huolehti sekä omasta että muiden terveydestä, jotta selviämme vaikeasta jaksosta yhdessä. En voisi olla ylpeämpi porukastamme. 

Nyt viimeistään lienee kuitenkin aika muuttaa mentaliteettia hieman siitä, että korona-arki olisi väliaikainen selviytymistaistelu – siihen, että tämä on nyt uudenlaista arkea, johon jokaisen tarvitsee muodostaa uudet toimintatavat, arjen rutiinit ja tasapaino. Tämän hetken huolenamme HR:ssä on, että henkilöstömme mahtava tsemppaus ja panostus johtaa turnausväsymykseen ja uupumiseen. Ennaltaehkäistäksemme näitä lieveilmiöitä olemme alkusyksyn aikana pyrkineet korjaamaan tilannetta, tasapainottamaan hyvinvointia ja auttamaan uuden arjen määrittelyssä. 

Yksi selkeä (ja kenties helpoin) kehitysteema tässä kokonaisuudessa oli toimivien työvälineiden mahdollistaminen muuttuneessa tilanteessa: heti keväällä ihmiset lainasivat toimistoilta sähköpöytiä ja tuoleja koteihinsa. Kesään jälkeen osa porukasta on palannut hiljalleen ainakin osittain toimistoille. Toimistokäyttäytyminen ei kuitenkaan ole ollenkaan samantyylistä kuin ennen korona-aikaa, vaikka ennen koronaakin työpisteensä sai valita vapaasti joko toimistolta tai muualta. 

Teimme kyselyn toukokuussa siitä, miten työnteon arki oli muuttunut ja miten weladolaiset aikovat työskennellä tulevaisuudessa. Saimme muun muassa selville, että weladolaiset aikovat siirtyä pysyvämmin osittain kotitoimistoille. Ja että suurin syy tulla toimistolle ovat kollegat ja kohtaamiset. Lisäksi ihmisillä oli selkeästi erilaisia, yksilöllisiä tarpeita – joillekin etätyö sopi erinomaisen hyvin, toisille todella huonosti. Usealle jotain siltä väliltä. 

Päätimme, että ainoa oikea tie on kohdata tässäkin asiassa jokaisen weladolaisen tarve yksilötasolla. Näin muodostuivat uudet weladolaiset työskentelytavat, joista voit lukea lisää täältä

Nyt perjantain kunniaksi saimme tiedon, että yhteistyökumppanimme Yrityskalusto on laittanut kaikille haluaville kotikalustetoimitukset menemään. Näin ollen ensi viikolla jokainen kotitoimistolla enemmän viihtyvä weladolainen saa (niin halutessaan) ergonomisen työpisteen kotiovelleen toimitettuna. 

Työvälineiden lisäksi olemme toki pyrkineet keventämään henkistä lastia muun muassa virtuaalikahveilla, sisäisen viestinnän tehostamisella ja hyvinvointivalmennuksen avulla. Pääsemme myös hakemaan luonnosta hyvinvointia ja rauhaa lokakuun aikana tiimeittäin. Näistä voimmekin kertoa myöhemmin lisää. 

Jos haluat kuulla enemmän weladolaisista työnteon tavoista ”post korona”, tai sparrailla vaikkapa HR:mme kanssa etä- ja korona-ajan tukemisen keinoja, niin olemme mielellämme yhteyksissä! 

 

Syysterkuin,  

Noora  


Kommentit

Ei kommentteja