-

Ympäristöön panostaminen kannattaa – myös taloudellisesti

0 kommenttia

Teknisen laadun ja turvallisuuden kehittäminen infrahankkeissa on jo itsestäänselvyys, mutta ympäristöasioista huolehtiminen on laahannut jälkijunassa. Weladolla viime marraskuussa aloittaneen ympäristöpäällikkö Noora Haverisen mukaan tähän tulee nyt muutos. Asiakkaiden strategioissa ympäristönäkökulma on jo asianmukaisella painoarvolla mukana ja nyt Welado tuo pöytään työkalut, joilla niihin kirjatut tavoitteet toteutetaan myös käytännössä.

”Vaikka hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa olisi tunnistettu alueelta esimerkiksi suojeltava puu, niin se saattaa silti unohtua suunnitelmista ja vielä herkemmin jää työmaalla merkkaamatta. Ongelma on, ettei tällä hetkellä ole olemassa työkaluja tai toimintatapoja ympäristönäkökohtien valuttamiselle eteenpäin projekteilla, jolloin asioita yksinkertaisesti helposti putoaa matkalla.", hän kuvailee.

Welado ottaa aloitteen ympäristöasioissa ja kehittää systemaattiset työkalut, joiden avulla ne pystytään huomioimaan projektin kaikissa vaiheissa. Niiden avulla projektipäälliköt ja valvojat oppivat johtamaan myös ympäristönäkökohtia hankkeilla. Tällä hetkellä työkaluja pilotoidaan Luumäki-Imatra -ratahankkeessa sekä valtatie 4:n Oulu-Kempele välin parannushankkeessa.

"Asiakkaillamme on selkeästi tahtotila ja tavoitteet ympäristöasioiden suhteen olemassa. Weladon näkökulmasta puolestaan ympäristöjohtaminen on osa jokaista toimeksiantoamme – ei lisätöitä tai ekstraa. Ympäristö kuuluu erottamattomaksi osaksi kokonaislaatua yhdessä teknisen laadun ja turvallisuuden kanssa.”

Ympäristötekniikan alalle suuntautunut tuotantotalouden diplomi-insinööri Haverinen arvioi, että ympäristöasioiden tärkeys ymmärretään tätä nykyä kohtalaisen hyvin. Kun ne huomioidaan, voidaan vähentää ympäristöhaittojen aiheuttamaa pahaa mieltä ja polemiikkia sekä lisätä toiminnan taloudellista kannattavuutta.

"Minua kiinnostaa se, miten ympäristönäkökohdista voidaan huolehtia kannattavasti. Haluan tuoda esiin sen, että se on kokonaistaloudellisesti järkevää. Resurssitehokkuudella voidaan esimerkiksi saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä hankkeilla, ja toisaalta silloinhan niitä kustannuksia vasta tulee, kun joudutaan korjailemaan aiheutettuja haittoja."

Hän tuli Weladolle kiinteistörakennuttamisen puolelta, jossa ehti olla ympäristöasiantuntijana ja projektipäällikkönä useita vuosia. Talopuolella ympäristöasioiden projektikäytäntöjen kehityksen kanssa painittiin vuoden 2010 kieppeillä ja nyt infrapuoli tulee samoilla teemoilla hieman perässä.

"Ympäristötyökalujen kehityksessä otin mallia talopuolen hyväksi havaituista käytännöistä ja toimintatavoista – esimerkiksi ympäristöluokituksista, joiden avulla ympäristönäkökohdat saadaan suunnitellusti, kattavasti ja oikea-aikaisesti hankkeille mukaan. Weladon ennuste on, että infra-ala on juuri nyt murroksessa. Kovia tavoitteita tulee EU- ja valtiotasolta asiakkaillemme. Meidän tehtävämme tilaajan edustajana on huolehtia, että heidän ympäristötavoitteensa konkretisoituvat käytäntöön."


Kommentit

Ei kommentteja